tiistai 13. huhtikuuta 2010

(II) "Mitään matkaa ei ole"

R oli koko viikonlopun studiossa äänityspuuhissa lähes ympärivuorokautisesti, emmekä tuona aikana kerenneet puhelun verran olemaan yhteydessä. Kuten monesti muinakin iltoina, ajattelin, että jospa sitten unessa saisin hänet nähdä. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä näinkin todella erikoista ja puhuttelevaa unta.

Olen kotonani jossain ruotsinkielisessä paikassa, kun yllättäen rakastettuni saapuu luokseni siilitukkaisena ja siloposkisena nuorukaisena. ”KULTA!”, huudahdan yllättävästä saapumisesta hämmästyneenä, ja pyydän häntä välittömästi tulemaan sohvalle/sängylle lähelleni. Hän asettuu vierelleni, puoliksi päälletysten ja kertoo: ”Nyt ovat ihmiset ja aaveet liikkeellä, joten oli minun aikani lähteä. Nyt on matkustamisen aika. Merkit ovat ilmassa, sen näkee kaikesta: raha, ihmiset, ilmakin on liikkeessä. Olen vain kevyenä seurannut ilmavirtaa.” Hän pyytää minulta avaimia matkansa jatkamiseksi johonkin tiettyyn suuntaan. Kun näytän olevani ymmälläni hänen pyynnöstään, hän lausahtaa: ”Mitään matkaa ei ole, pelkästään siirtymistä ajasta ja paikasta toiseen.” Tässä kohtaa mietin, jäädäkö seuraamaan mielenkiintoista unta silläkin uhalla, että unohdan unessa kuulemani, vaiko herätä painamaan uni mieleeni.






























Päätin herätä ja kirjoittaa viimeisimmän lauseen ylös. Loput muistin ja kirjoitin ylös herättyäni. Ikävä tosiaan on tainnut olla asialla, kun samaisena aamuna herätyskellon soidessa säikähdin, kun luulin nukahtaneeni uudelleen "ennen harjoitteluun lähtöäni käymämme puhelun" jälkeen. Todellisuudessa puhelu käytiin siis vain unessa.


Unet olivat poikkeuksellisen todentuntuisia ja voimakkaita, joten minun oli kysyttävä R:ltä, oliko hän sattunut unessaan käymään luonani tai soittamaan minulle. Hän kertoi unissaan olleensa täällä ja puhuneensa kanssani puhelimessa, mutta muita yhtäläisyyksiä uniemme yksityiskohdissa ei ollut.

Eilen illalla kävimme kyllä sitten oikeankin puhelun, sellaisen ikäväpuhelun. Ensimmäistä kertaa tuli oikeasti haikea olo R:n ääntä kuullessa. Olisi vain ollut niin ihanaa saada se äänilähde siihen korvaetäisyydelle, ja mieluiten myös näkö- ja kosketusetäisyydelle. Mutta niinhän se on, ettei mitään välimatkaa ole. Poissa, mikä poissa - ja läsnä se, mikä läsnä sydämessä. Viikon päästä jo konkreettisena tässä.


Näine ajatuksineen,

(I) Vårblommor och vardagsledig

Eilen alkoi minulla aamuvuorosta Ahvenanmaan ajan ensimmäinen kahden päivän vapaa. Lähdin harjoittelusta jo kahden aikaan (raportin jälkeen), kun siellä ei ollut minulle mitään tähdellistä tehtävää.

Aurinko paistoi täydeltä terältä, ja oli maanantaista huolimatta aivan perjantaiolo! Piti ihan muutama valokuva räpsäistä matkan varrelta, kun kuivan ruohon seasta sattui silmiini

TÄMÄN KEVÄÄN ENSIMMÄISET KUKAT!




Voi kuinka ne näyttivätkään kauniilta siinä!

Kyseisen havainnon jälkeen silmiini osui krookuksia monessakin paikassa. Nopeasti ne nousevat katselemaan aurinkoa, kun se sietää kasvojaan näyttää. Kukista tuli mieleeni Ellan & Aleksin Voikukka -laulu, josta lainaan tähän otteeseen ensimmäisen säkeistön:

Tiesin heti hei, tää homma on ihan eri
aamulla kun pihaan menin
voikukkameri noussut oli aaltoilemaan ihan vaan tosta
pyykkitelineiden luota pihanurmikosta
Äiti sanoi: ”lämpö sulatteli maasta jään,
suven kukat levittelee terälehtiään.”
Mietin, onpa siinä niiden aika hyvä olla
paistatella päivää pihanurmikolla...



Oli ihanaa käydä uimassa, vaikkakin hallissa, pitkästä aikaa. Erityisesti minua ilahdutti ulkoilma-allas, jossa oli mahdollista kylpeä lämpöisessä vedessä viileässä ulkoilmassa, ja katsella rannalla käyskenteleviä kanadanhanhia.

Myöhemmin kävin vielä iltakävelyllä rannalla ja kaupungin keskustassa. Ei se pitkä lenkki ollut, mutta venähti ajallisesti pitkäksi, kun olin innokas tallentamaan "filmille" palasia kevätillan raikkaasta kauneudesta. Nautin suunnattomasti siitä, että valoisa aika ulottuu jo varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan. Nukkumaanmenoaikaan mennessä olin jo kerinnyt unohtaa, että olin edes ollut päivällä harjoittelussa. Näin ei toki pääse kiireisinä tai synnytyksentäyteisinä päivinä tapahtumaan.


Aurinkoisin ajatuksin,

torstai 8. huhtikuuta 2010

Tänään

Tänään kiipeilin rantakallioilla, ja oli hienoa!

Idag klättrade jag på strandberg. Oj vad var det fint!

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Saariston lapset

Hei vaan pitkästä aikaa!

Nyt on palattu ruotsin kielen ja synnytysten pariin eli täytynee tunnustaa, että kaikesta kiireestä huolimatta onnistuin järjestämään itseni suunnitellusti Ahvenanmaalle lauantaina 3.4. Sattuikohan joku pääsiäsireissullaan samalle laivalle (Amorella Turku-Tukholma, lähtöaika 8.45)? Matkustuspäivää edelsi kylläkin monen päivän lähtövalmisteluista aiheutuneet univelat. Onneksi minulla oli sunnuntai ja maanantai aikaa levätä, järjestellä uutta kotia ja tutustua uuteen kotiseutuun, sillä harjoittelu alkoi kunnolla vasta eilen (tiistaina). Kunnolla se sitten alkoikin: eka päivä venähti 11-tuntiseksi synnytyksen sattuessa omaan vuorooni. Tämän viikon teen yhden hoitajan vuoroja, ja ensi viikolla päästyäni systeemiin sisään aloitan päivystämisen.

Moni tuttu on kysynyt, onko täällä keväisempää, kuin manner-Suomessa, mutta harmikseni täytyy sanoa, että ei oikeastaan. Tosin lämpötila pysyy tasaisena 0-5 asteessa yöt ja päivät, mutta kevätauringon lämmöstä olen päässyt nauttimaan ainoastaan saapumispäivänä. Maassa on vielä lunta, eikä maa eivätkä puut vielä verso. Eilen illalla laskeutui kaupungin ylle mieletön sumu, jota oli päästävä kuvaamaan. Laitanpa teillekin pari kuvaa iltakävelyni varrelta.





Ruotsilla mennään, vaikka Suomessa ollaan!

Hyvä, että minulla on edes tämä yksi kanava ylläpitää suomenkielentaitoani näiden kahden kuukauden aikana ;)

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Tanssia, laulua!

Lauantaina heräsin onnellisena R:n vierestä kauniiseen, aurinkoiseen aamuun. Perjantaina voitiin palata kotiin yhtä matkaa hyvin sujuneen keikan jälkeen, kun kamat saivat jäädä lavalle lauantain keikkaa varten. Vaikka lähdimme heti keikan päätyttyä, näytti kello kotiutuessamme melkein kahta. Tuntui melkein epätodelliselta katsoa kelloa siihen aikaan, kun nukkumaanmenoaika on ollut klo 21 ja 22 välillä nyt neuvolan aikana. Hyvin sen keikan vaan jaksoi hyvän musiikin imussa tanssahdellen. Virkistävääkin silloin tällöin käydä ”ulkona”, vaikka meneekin myöhään… Sitä paitsi aamuherätyksiltä tulen säästymään viikonlopun lisäksi myös maanantaina, koska silloin tentti keskellä päivää estä minua menemästä harjoitteluun koko päivänä.

Tänään tanssitaan, tänään lauletaan. Mennään nimittäin tänään enismmäistä kertaa R:n kanssa yhdessä tanssitunnille tanssahtelemaan valssia. Jännittää vähän - hän kun on sanonut, että tanssikuvioiden askelia on vaikea seurata, jos ne rikkovat musiikin rytmiä. No, me mennään sitten musiikin rytmissä, jos muut menee muuten ;)

Käydään myös perinteisesti (noin viikottain) lauluharjoituksissa, joita ajateltiin tänään ensimmäistä kertaa koettaa äänittää :O Saa nähdä - tai lähinnä kuulla, mitä siitä tulee. Jossakin välissä pitäisi myös kertailla siihen huomiseen tenttiin, johon valmistautuminen on jäänyt aivan heitteille muiden asioiden varjolla. Lähinnä ajattelin lueskella synnytykseen liittyvistä verenvuodoista, istukan irtoamisen häiriöistä ja tarjontavirheistä.





Viime vuonna kevät saapui varkain jo vuoden vaihteessa. Joulukuun lopussa löysin elävän leppäkertun huoneestani ja kevään sisimmästäni. Ensimmäiset pajunkissat löytyivät tien varrelta tammikuussa, ja odotin helmikuun vaihtumista, jotta pääsen vaihtamaan kukista mullat. Luulen, että varhainen kevät johtui sisimmässäni kytevästä rakkaudesta. Tänä vuonna keväällä on paljon töitä. Vaikka aurinko lämmittää päivisin jo paljon, etenee kevät hitaasti. Varsinkin, kun yöt vetävät edelleen kylmiksi, on päivissä paljon sulattamista. Kevään kunniaksi soikoon Emma Salokoski Ensemblen kappale Kevät (san. Emma Salokoski):


Joo, mä muistan miltä kevät tuoksuu
niin, se pistää mielen hyrräämään
ja mä nään kuinka koivunsilmut auki puhkeaa taas
ja nyt taas aurinko saa kadun pinnan sulattaa

niin viimeinkin lämpö saapuu
vihdoinkin taittaa talven
ja taas selättää kylmän ja jään

On jotain liikahtanut täällä
ja taas uskallan syvään hengittää
joo mä nään kuinka vapautuneet toiset puhkee
kukkaan
ja se saa -vihdoinkin saa- mun kuuman veren
virtaamaan

riuhdon irti kaikki kahleet
paiskon mäkeen kylmän kohmeen
annan palaa hullun raivon
heitän kaiken pahan kaivoon
tunnen voiman virtaavan ja
rähinöivän suonissa
se saa voimasta juopumaan

joo, mä laitan tennarini jalkaan
ja taas voin vetää keuhkot täyteen ilmaa
joo mä nään kuinka pilven reuna hymyyn ratkeaa
ja nyt taas aurinko saa kadun pinnan sulattaa

niin viimeinkin lämpö saapui
vihdoinkin taittoi talven
se saa lämmöstä juopumaan



-Hieno biisi! Nyt menen herättelemään eilisestä keikasta toipuvaa R:ää.


Suloista sunnuntain jatkoa kaikille toivoo

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Perjantai-iltaa!

Takana on nyt ensimmäinen neljästä harjoitteluviikosta neuvolassa. Ohjaajan kanssa synkkaa hyvin, ja saan pitää vastaanottoa itse. Mietin kyllä, että jonkin vastaanoton tai päivän voisi kyllä seurata sivustakin, niin näkisi sitä rautaisen ammattilaisen työtetta.

Tekemistä riittää. Yksitoistatuntisten päivien ohella on tulevaan kolmeen viikkoon ohjelmoitu kaksi tenttiä (riskiraskauksien hoitotyö ja riskisynnytysten hoitotyö), harjoittelun tavoitteiden ja itsearvioinnin kirjaaminen, harjoitteluun liittyvä kirjallinen tehtävä, kätilötyön opinnäytetyön tekemistä sekä tietysti lähdön valmistelua. Ennen lähtöä pitäisi vielä vaihtaa huonekasvien mullat, jotta niillä olisi parempi kasvualusta. Uusi yksiö nimittäin järjestyi -tosin yhtä lailla sähköpostin varaisella sopimuksella. Kun kerroin R:lle uudesta asunnosta, hän ihmetteli, enkö iloinnutkaan uutisesta. Mitä enemmän ajattelin yksiön jakamista tuntemattoman ihmisen kanssa, vaikkakin vain yhden kuukauden ajan, sitä mahdottomammalta tilanne tuntui. Kun vihdoin tiedusteluuni toisesta asunnosta vastattin, olin jo psyykkisesti valmistautunut perumaan vaihdon. Olisin saanut olla kevään R:n luona. Jos harjoittelupaikkaa ei olisi järjestynyt ohimenneen tilalle täältä, olisin voinut tehdä töitä huhti-toukokuun. On myös selvinnyt, että R ehtii oleskella Ahvenenmaalla aiottua vähemmän kahden vaihdon ajalle ajoittuvan äänityssession vuoksi.

Tänään R:llä on pitkästä aikaa keikka, jonka aion lähteä kuuntelemaan aikaista nukkumaanmenoa uhmaten -JIIHAA!



Nyt ennen keikkaa soi levyltä Röyksopp


Iloista perjantai-iltaa lukijoilleen toivottaa,

torstai 11. maaliskuuta 2010

Valoa ja väsymystä

Täällä taas!

Viime kerrasta onkin vierähtänyt viikko. Tämän viikon aikana olen aloittanut neuvolaharjoittelun äitiys- ja perhesuunnitteluneuvolassa, hankkinut vastentahtoisesti kalliin bussikortin, kiertänyt R:n kanssa pääkaupunkiseudulla sukulaisissa ja tavannut muutaman ystävän, noutanut ensimmäisen yhteiseen kotiin tehdyn hankinnan (taulu), saanut uuden asuntotarjouksen Maarianhaminasta ja yrittänyt totutella R:n luona asumiseen. Olen täällä nyt siis "evakossa" viiden viikon ajan ennen Ahvenanmaalle lähtöä. Syynään se, että on kiva olla "tiiviimmin yhdessä" ennen vaihtoa, ja tekosyynä se, että Onneli tarvitsi huonettani täksi kuuksi, ja tulee asumaan alivuokralla huoneessani myös Ahvenanmaalla viettämäni ajan.

Aamut ovat sujuneet mukavasti kello kuuden herätyksistä huolimatta - olenhan tottunut tekemään aamuvuoroja. Olen jaksanut kerätä itseni kahdessakymmenessä minuutissa peiton alta lähtövalmiiksi, kävellä puolen tunnin matkan bussipysäkille ja käyttää linja-automatkan lukemiseen = opiskelemiseen. Töistäpaluumatkat sen sijaan ovat sujuneet uinuen tai vähintäänkin torkkuen. Välillä myös kotiin käveleminen on tehnyt tiukkaa päivästä väsyneenä.

R:n kanssa vietetyt hetket ovat olleet tällä viikolla harvinaista herkkua, koska musiikkimiehenä hänen menonsa painottuvat iltoihin. Näemme lähinnä ohimennen, kun minä tulen puolikuolleena kotiin sekä aamuisin sen verran, kun hän jaksaa silmiään raottaa. Eilen tosin kävimme yhdessä katsomassa erästä konserttia, jonka suurimmaksi anniksi tuntui jäävän kaksi tuntia vieretysten viettämämme kiireetön aika.

Opintojen kaksi ensimmäistä vuotta olisin aina tehnyt harjoittelussa vain aamuvuoroa, jos olisin voinut valita. Iltaihmisenä illat tuntuivat valuvan harjoittelussa hukkaan, varsinkin, kun iltavuorot ovat yleensä aamuvuoroa rauhallisempia, eikä niissä ole niin paljon opittavaa. Nyt, kun olen päässyt maistamaan vuorotyötä palkkalistoiltakin käsin, voin todeta, että rauhalliset illat ja viikonloput on tervetullutta vaihtelua arjen hektiseen työtahtiin. Seurustelun myötä myös hitaat vetkutteluaamut ovat nousseet arvoonsa, ja niitä kaipaa nyt neuvolassa päivätyötä tehdessä.

R tuolla pedin puolella jo minua odottelee, joten taidanpa tästä itsekin painua pehkuihin. Kanssanne jaettavaa löytyisi enemmänkin, eli palannen piakkoin kirjoituspuuhiin.

Teidän,