Näytetään tekstit, joissa on tunniste Unet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Unet. Näytä kaikki tekstit

lauantai 23. lokakuuta 2010

Talven valoa, iloisia unia






Takana viikko äitiyspoliklinikalla ja toinen raskaana olevien sairaalaosastolla, välissä matkailua maisemien halki. Ylläolevat kuvat ovat alkuviikolta reissun varrelta. Alla oleva puolestaan tältä aamulta. Syksyn keltainen valo vaihtui kertaheitosta lumen valkeaksi valoksi.




Olen viihtynyt hyvin viimeisessä harjoittelussani. Ohjaajana on mahtava tyyppi, jota ei tarvitse jännittää, ja on hienoa, kun huomaakin harjoittelussa olevan enemmän niitä asioita, joita osaa tehdä kuin niitä, joita ei osaa. On hienoa olla näin lähellä valmistumista! Viime viikolla varmistui työpaikkakin, tosin aluksi vain joulukuuksi. Paikka on samalla osastolla, jossa olen aiemminkin tehnyt sairaanhoitajan töitä. Harmi, etten pääse kätilön töihin, mutta hyvä tietysti, että on jotain töitä tarjolla vastavalmistuneellekin.

Viime yönä näin aivan ihanaa unta. Siinä olin yllätysraskaana jo jotain viikolla 20, kun raskaus ultraäänitutkimuksella (harjoittelupaikassani) todettiin. En ollut osannut arvata olevani raskaana "pelkän vatsan turvotuksen ja väsymyksen" perusteella. Mutta tämäpä olikin positiivinen yllätys, kun pääsi suoraan vatsankasvattelupuuhiin ilman alkuraskauden oireita. Ultraäänikuvassa näkyvä profiilikuva näytti pojalta, ja NIIN SULOISELTA! Olin niin onnellinen! Tällä raskaanaolevien harjoittelujaksolla en ole muistaakseni nähnyt yhtäkään unta asiakastyöstä, mutta sen sijaan olen itse ollut monta kertaa raskaana. Unet ovat tuntuneet tosi todellisilta, ja niistä herätessä minulla on aina ollut tosi onnellinen olo. On hassua, että raskausunissani olen aina jo keski- tai loppuraskaudessa, ja että usein minulla on niissä huomattavan pieni maha - siis sellainen, ettei kukaan usko, että raskaus on oikeasti niin pitkällä :D

Tänään on ollut kiva päivä, ja mukava iltakin tiedossa. Teille hyvää viikonloppua ja lumileikkejä sään sallimissa rajoissa toivoen,


maanantai 12. heinäkuuta 2010

Blogimaailman ihmettelyä



Aloitin bloginpitämisen kuulumisten- ja kokemustenvaihtokanavaksi toisella paikkakunnalla tehtävien synnytyssaliharjoitteluiden vuoksi. Idea blogin perustamiseen tuli eräältä ystävältäni. Ilman hänen kehoitustaan olisin tuskin koskaan blogia ryhtynyt perustamaan, sillä olen suhtautunut kriittisesti virtuaalipäiväkirjakulttuuriin. Se, että joku oli kiinnostunut seuraamaan kuulumisiani ja kokemuksiani innosti minua kuitenkin kokeilemaan. Päätin tehdä blogistani julkisen, jos jotakuta ulkopuolistakin sattuisi kätilöopiskelijan aatteet ja arki kiinnostamaan. Ja hieman yllättäenkin nykyinen lukijakuntani koostuu ainakin kommenttien perusteella enemmän tuntemattomista kuin lähipiirin ihmisistä.

Osittain tästä syystä olen avannut Tuitun seikkailuja aiottua enemmän synnytyssalin ulkopuolelta. Ehkä nyt "muilla mailla" asumisen ja läheisteni luota poissaoloni myötä minulla on myös jotenkin suurempi tarve saada purkaa sitä ihan tavallista arkea ja kuulumisia. Ehkä juuri näiden aatosten takia näin muutama päivä sitten unta, jossa pohdin, pitäisikö minun jakaa blogini kahdeksi. Siis alkuperäisen idean mukaan kätilötyöaiheiseksi ja sitten toinen enemmän henk.koht. elämää käsitteleväksi. Unessa myös tyrmäsin tuon ajatuksen syystä, että lopulta kirjoitan kuitenkin vain omista kokemuksistani ja ajatuksistani - siis yhdestä elämästä. Mitä aihetta ajatukseni ja kirjoitukseni koskevatkin, ne ovat kuitenkin vain saman asian eri puolia. Miksi siis jakaisin seikkailujeni kuvauksen kahtaalle? Unessa sain vielä lopuksi idean kysyä lukijoiltani tätä asiaa:
lukisitko mieluummin vain Tuitun kuulumisia kätilötyön kentältä ja/tai erikseen arkiseikkailuista, vai onko tällainen kombinaatio mielekkäämpi seurattava?
Esitän nyt siis tämän kysymyksen kaikille tämän blogin seuraajille ja satunnaisille kävijöille.

Ennakkoluuloistani huolimatta olen löytänyt blogimaailmasta mukavan, mielenkiintoisen ja yllätyksellisenkin virtuaaliseikkailumaaperän. Blogista blogiin olen voinut joutilaana ja usein väsyksissä ollessani klikkailla itseni blogista blogiin, kommentista kommenttin kuin kiveltä kivelle hyppien, tarkastellen kultakin kiveltä ympärillä avautuvaa näkymää, katsella maailmaa vähän eri silmin, eri näkökohdista, ja erilaisilta näköaloilta. Tämä blogikirjoittaminen on kuin sellaista kollektiivista kirjeenvaihtoa. On myös ollut jännittävää ja hauskaa saada blogituttavia, "kirjekavereita", joita ei oikeasti ollenkaan tunne in the real life. Ja mistä sen tietää, vaikka jonkun teistä vielä kasvokkain kohtaisikin!




Viime kirjoituksessani lupasin omistaa seuraavan kirjoitukseni teille, kanssakirjoittajat. Vaikka kiivaimmin seuraamani kirjoittelijat löytyvät blogini oikeanpuoleistesta sivupalkista, niin ajattelen, että olette tuotoksinenne ansainneet tulla myös esitellyiksi. Esittelen tässä yhteydessä vain ahkerimmin seuraamani - blogit, joita päivitetään säännöllisesti, ja joiden päivityksistä harvemmin jätän mitään lukematta, vaikka välissä olisi montakin päivää poissa Internetistä. Jokaisen ansioita en tässä ala erikseen purkamaan, vaikka olisivatkin sen ansainneet - blogit puhuvatkoon puolestaan :)


Arjen kauneudesta, pienistä ja suurista ihmeistä kertovat, hetkiä ja tunnelmia onnistuneesti kuvaavat

Olina Juntusen naapur(e)ista,

Tuulen naapurina Kirjailijatar,

minja .chocolatecircuksesta.

Sinkkisangon Anu

sekä Ilse, joka viettää Juuri tällaista elämää miehensä, pienen poikansa ja kirjojensa kanssa

Kiinnostavasti arkea ja elämän juhlaa auki kirjoittavat ja kuvaavat myös Celia, joka kirjoittaa kaunista ja kiehtovaa Pientä vihkoa sekä ystäväni Kirjuri, jolle kirjoittaminenkin on meditaatiota.

Uusin löytöni on Marian Mamman uuni, josta löytyy arjen herkkupaloja niin pienempään kuin suurempaankin nälkään.
Puhtia ja puuhaa totisesti löytyy kuuden lapsen äidin päivistä!


Ihania kuvastoja tarjoavat

Daydream Lilyn Liss ja Fine Little Dayn Elisabeth. Visuaalisia iloja tarjoavat myös Vihreän talon Annika innovatiivisella ja persoonallisella sisustuksellaan sekä Virkattu lintu upeilla luomuksillaan ja luontokuvillaan.


Alaani liittyen

Johanna kertoo erään kätilön elämästä Vaiston varassa ja Terhi kirjoittaa raskausajasta ja synnytyksestä voimaannuttavasta näkökulmasta mielenkiintoisessa blogissaan Voimaannuttava synnytys. Oman positiivisen synnytyskokemuksensa voi halutessaan jakaa Terhin perustamassa Voimaannuttavat synnytyskokemukset -blogissa, jonka tarkoituksena on välittää "kertomuksia synnytyksistä, jotka jättivät sydämeen hyvän muiston. Tästä blogi-ideasta antaisin Terhille kunniamaininnan, sillä positiiviset ja voimaannuttavat synnytyskertomukset saavat nykyään aivan liian vähän sijaa.


Kiittäen teidän,





Huom! Linkitetyissä kuvissa: Maija Louekarin Iso Satakieli. Upea!

tiistai 13. huhtikuuta 2010

(II) "Mitään matkaa ei ole"

R oli koko viikonlopun studiossa äänityspuuhissa lähes ympärivuorokautisesti, emmekä tuona aikana kerenneet puhelun verran olemaan yhteydessä. Kuten monesti muinakin iltoina, ajattelin, että jospa sitten unessa saisin hänet nähdä. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä näinkin todella erikoista ja puhuttelevaa unta.

Olen kotonani jossain ruotsinkielisessä paikassa, kun yllättäen rakastettuni saapuu luokseni siilitukkaisena ja siloposkisena nuorukaisena. ”KULTA!”, huudahdan yllättävästä saapumisesta hämmästyneenä, ja pyydän häntä välittömästi tulemaan sohvalle/sängylle lähelleni. Hän asettuu vierelleni, puoliksi päälletysten ja kertoo: ”Nyt ovat ihmiset ja aaveet liikkeellä, joten oli minun aikani lähteä. Nyt on matkustamisen aika. Merkit ovat ilmassa, sen näkee kaikesta: raha, ihmiset, ilmakin on liikkeessä. Olen vain kevyenä seurannut ilmavirtaa.” Hän pyytää minulta avaimia matkansa jatkamiseksi johonkin tiettyyn suuntaan. Kun näytän olevani ymmälläni hänen pyynnöstään, hän lausahtaa: ”Mitään matkaa ei ole, pelkästään siirtymistä ajasta ja paikasta toiseen.” Tässä kohtaa mietin, jäädäkö seuraamaan mielenkiintoista unta silläkin uhalla, että unohdan unessa kuulemani, vaiko herätä painamaan uni mieleeni.






























Päätin herätä ja kirjoittaa viimeisimmän lauseen ylös. Loput muistin ja kirjoitin ylös herättyäni. Ikävä tosiaan on tainnut olla asialla, kun samaisena aamuna herätyskellon soidessa säikähdin, kun luulin nukahtaneeni uudelleen "ennen harjoitteluun lähtöäni käymämme puhelun" jälkeen. Todellisuudessa puhelu käytiin siis vain unessa.


Unet olivat poikkeuksellisen todentuntuisia ja voimakkaita, joten minun oli kysyttävä R:ltä, oliko hän sattunut unessaan käymään luonani tai soittamaan minulle. Hän kertoi unissaan olleensa täällä ja puhuneensa kanssani puhelimessa, mutta muita yhtäläisyyksiä uniemme yksityiskohdissa ei ollut.

Eilen illalla kävimme kyllä sitten oikeankin puhelun, sellaisen ikäväpuhelun. Ensimmäistä kertaa tuli oikeasti haikea olo R:n ääntä kuullessa. Olisi vain ollut niin ihanaa saada se äänilähde siihen korvaetäisyydelle, ja mieluiten myös näkö- ja kosketusetäisyydelle. Mutta niinhän se on, ettei mitään välimatkaa ole. Poissa, mikä poissa - ja läsnä se, mikä läsnä sydämessä. Viikon päästä jo konkreettisena tässä.


Näine ajatuksineen,

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Unia ja toteumia

Vaikka valveilla ei ollakaan synnytetty moneen päivään, on uniini mahtunut synnytyksiä jos minkälaista:

Noin viikko sitten näin unta, jossa olin ruokailemassa tavaratalon yhteydessä olevassa ravintolassa, kun sisään käveli kovääninen romanipariskunta. Vaimo valitti miehelleen kovaäänisesti, miksi tämän oli pitänyt viedä hänet syömään vielä näin loppuvaiheessa raskautta. "Vaikka voihan tämä olla viimeinen kertaa taas pitkään aikaan", kuulutti hän mahaansa pidellen. Siinä samassa alkoikin häntä supistaa tiheämmin, ja hän kumartui supistuskivuista kaksin kerroin mahansa ylle. Tulkaa nyt joku auttamaan, mä vuodan verta!" hän huusi asetuttuaan selinmakuulle ravintolan ruokapöydälle. "Nyt se syntyy", huusi hän, ja riensin paikalle ilmaan mutisten: "Mä oon kätilöopiskelija, mä meen auttamaan." Siinä samassa lapsi olikin jo syntynyt, ja makasi hänen helmoissaan. Tarkistin vuodon, ja sanoin, että "ihan normaalia synnytykseen kuuluvaa verenvuotoa". Huomasin ensiaputyöntekijän (?) seisovan kauhusta kankeana pieni ensiapulaukku kädessään ravintolatiskin edessä. Hänen avuttomuutensa ja saamattomuutensa ärsytti minua. Katkaisin napanuoran saksilla, mutta huomasin, ettei minulla ollut mitään, millä sitoa napa. "Käykää nyt joku hakemassa vaikka puuvillalankaa Anttilasta!" kailotin yleisön joukkoon painottaen kolmea viimeistä sanaa. Kuten aina jännittävissä tilanteissa, tapahtuma keräsi kiitettävästi kiinnostuneita katseita, mutta kukaan väkijoukosta minun lisäkseni ei tehnyt mitään äidin tai vauvan hyväksi, paitsi joku (mies) yritti sulkea napanuoraa kiertämällä ruskeaa pakkausteippiä napanuoran ympärille. En luottanut teipin pitävyyteen, vaan avasin navan ympärille kierretyt teippikerrokset, ja pitelin vain katkaistua napanuoraa sormin suljettuna. Tiedostin, että vauva alkaa siinä jo pian palella, kun napaa ei saatu sidottua. Heräsin.

Viime yönä taas näin unta, jossa joku 3. synnyttäjä synnytti sairaalan rappukäytävässä n. 5-vuotiaan kokoisen lapsen ilman avustamista tai repeämiä. "No siinä on äidin 'pikkuinen' ", totesi synnyttäjä ironisesti vauvaansa katsellen, kun saavuin paikalle. Viime yönä hoidin unessa myös yhden (sairaanhoitaja)tuttavani synnytystä, joka oli unessa myös kätilöohjaajani. Vauva yritti syntyä kyynärpää perineumia painaen, ja synnytystoiminnan ohessa synnyttäjä/ohjaajani antoi minulle toimintaohjeita tarjonnan korjaamiseksi. Lopulta vauva syntyi ihan oikein päin takaraivotarjonnassa. Jälkikäteen kommentoin vielä synnyttäjälle, että olisi varmasti ollut parempi juttu, jos minulla olisi siinä tilanteessa ollut joku ulkopuolinenkin ohjaaja ohjaamassa, jotta ohjaaja olisi voinut keskittyä rauhassa synnyttämiseen :D

Viime yönä näin myös unta, että sain kaksi mieskämppistä, mikä toteutuikin tänään. Tosin he ovat tällä viikolla täällä vain yhden yön, eli ei keretä sitten enää näkemään. Mutta nautin siitä, että talossa on nyt ääniä - se tekee olon kotoisaksi.

sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Jouluisia aatoksia





Tämä kätilöopiskelija on nyt lomalla, eli töissä - sairaanhoitajana. Täysiaikaisenkin työn tekeminen tuntuu kyllä lomalta intensiivisen harjoittelujakson jälkeen. Harjoittelussa kun vuorot ovat vähän mitä sattuu, kun niihin ei itse voi paljoakaan vaikuttaa. Meidän osastolla saa suunnitella työvuoronsa itse, tai siis toivoa niin paljon kuin haluaa. Toiveet toteutetaan sikäli kuin osaston tarpeet ja muiden työntekijöiden toiveet menevät yksiin omien toiveiden kanssa. Tässä kolmen viikon työrupeamassa vaihdoin osastonhoitajan pyynnöstä yhden toivomani iltavuoron aamuvuoroksi, muuten työvuorolista oli suunnitelmani/toiveeni mukainen.

Minulle toimiva työvuorosuunnittelu on todella iso osa työhyvinvointia ja jaksamista. 3-vuorotyössä saa kyllä elimistönsä ja elämänsä sekaisin, jos antaa työn käydä kaiken muun edellä. Kun voi itse suunnitella omat työvuoronsa, työ asettuu palvelemaan muuta elämää sen sijaan, että koko muu elämä ja vapaa-aika määrittyisi työn mukaan. Näin tahdon omassa elämässäni olevan, ainakin tässä elämänvaiheessa. Onhan työaika kuitenkin vain 1/3 kaikesta ajasta, maksimissaan, joten annetaan sille se 1/3 painoarvoa, maksimissaan. Ammattikorkean opintopsykologi taannoin osuvasti sanoi, että työlle ei pidä antaa enempää kuin mitä työ tekijälleen antaa – muuten uupuu.

Ja kyllä se lämmittää mieltä, kun saa (lähes) täyttä palkkaa tekemästään työstä. Sen jälkeen, kun on tehnyt opintoihin liittyvää hoitoalan harjoittelua tähän mennessä 52 viikkoa ”palkkanaan” opintotuki, niin sairaanhoitoajan palkka 5% täysimääräisestä vähennettynä (epäpätevyyden johdosta) tuntuu ruhtinaallisesta korvaukselta tehdystä työstä :). Motivoi jonkin verran enemmän olla työmaalla se 1/3 ajastaan. Ja vaikka ei paljoa tapahtuisikaan, niin siellä ei ole vaan aikaansa hukkaamassa, kun raha kuitenkin juoksee.


Joulusta:


Joulu sujui rauhallisissa merkeissä työn lomassa, oman rakkaan seurassa. Juhla-ateria syötiin iltavuoron ja hautausmaakävelyn jälkeen aattoyönä, taisipa mennä joulupäivän puolelle. Itse valmistamamme jouluateria koostui peruna-, porkkana- ja lanttulaatikosta, uunilohesta, kermaviilikastikkeesta, italiansalaatista, keitetyistä perunoista, porkkanoista, herneistä ja punajuurista sekä kaupan karjalanpiirakoista ja punaviinistä. Aattoaamu olikin jo aloitettu riisipuurolla ja luumu-rusinasopalla. Kaupasta ostetut saaristolaisleipä, punajuurisalaatti ja kotikalja sekä itse valmistettu luumurahka saivat odottaa vuoroaan joulupäivän lounaalle, koska kaikkea ei aattoyönä yksinkertaisesti mahaan mahtunut.

Jouluaterian jälkeen oli perinteisesti lahjojen avaamisen aika. Lahjapaketeista avautui yksi toisensa jälkeen mitä mielekkäämpiä lahjoja. Mainittakoon esimerkiksi siniset huopatossut, pop-taidekirja ja lahjakortti erä-/retkeilytarvikeliikkeeseen :). Kiitos rakkaat perheenjäsenet ja ystävät ihanista lahjoista! Tunnettepa minut hyvin, kun osaatte kysymättäkin antaa mieleisiä lahjoja!

Joululomalla olen myös ehtinyt nähdä monia niin outoja kuin ilahduttaviakin unia, ja koska herätyskello ei ole ollut sotkemassa heräämisprosessia, olen myös muistanut niistä jotain herättyäni :). 22.12 yönä näin unta, jossa kohtasin kotimatkallani miekkavalaan, suuren rusakon ja vieläpä uljaan sarvipään tien varressa. Laitankin tähän kuvitukseksi Mirko Hanákin näkemyksiä noista unielukoista. Olenpa ennenkin sanonut, että tuo kuvittaja on maalannut sieluni kuvat näkyviin.






25.12 yöllä olin taas vähällä päätyä hoitamaan synnytystä (pitkästä aikaa!), mutta uni kääntyikin siihen, että olin synnyttänyt pojan. Vaaleanpunaisessa synnytysmekossani katsoin häntä rakastuneesti huomaten hänen olevan aivan isänsä näköinen – aivan samanlaiset silmät – ja vastasyntynyt hymyili minulle! Rakas pieni poikamme käsivarsillani sain herätä uuteen aamuun. Totta kai jaoin uneni R:n kanssa herätessäni hänen vierestään, ja uni ilahdutti kyllä häntäkin. Meillä on ollut perheessä usein tapana keskustella näkemistämme unista: ”Miten nukuit? Minkälaista unta näit?”... Se on mielestäni mukava tapa, koska unet ovat iso osa elämää, ja jäsentävät mielenkiintoisella tavalla valve-elämässä koettua ja nähtyä sekä alitajunnassa tapahtunutta. Ylipäätään unille annetaan yhteiskunnassamme yllättävän vähän painoarvoa siihen nähden, miten iso osa elämää ne ovat. Jotkut osaavat unennäköä arvostaa:


Ei ole totta, ei ole totta, että tulimme elämään maan päälle
Nukkuaksemme tulimme, nähdäksemme unia
Kevätruohon lailla sydämemme viheriöi, sydämemme lehdet versovat
Mutta muuten olemme kuin ruusut, kukoistavat, kuihtuvat


- sanonut atsteekki-intiaani












On ollut ihanaa, kun on ollut pakkasta, lunta ja aurinkoa. Maisema on kaunis. Toissapäivänä löysin työmatkallani kultaisen keskitienkin, mutta enpä lähtenyt sitä seuraamaan :)







On ollut ihanaa saada viettää rattoisia lomapäiviä Rakkaan huomassa. Tänään saan hänet takaisin yhden päivän reissultaan, lupasi tulla nukkumaan luokseni, jotta voin kömpiä yövuorosta kotiutuessani hänen kainaloonsa. Huomenna sitten yhdessä rintaliiviostoksille, huh! Odotettavissa pitkä ja hikinen ostosreissu, ennen kuin löytyy a) sopivat b) mukavat c) istuvat d) kauniit e) kohtuuhintaiset rintsikat. Ei taida mies tietää, mihin joutuu, kun lähtee kanssani siihen pyöritykseen, mutta saapahan olla mukana valitsemassa mieleisiä ;) Kriteerit täyttävien rintaliivien löytäminen on niitä vaikeimpia tehtäviä vaatteiden ostossa, myös farkkujen ostaminen kuuluu vaikeimpiin.

Ostamisesta puheen ollen: Bookplussasta saapuneen ilmoituksen perusteella tilaamani kirjat ovat jo matkalla, joten ne saapunevat postitoimistoon alkavalla viikolla. En malta odottaa, että pääsen niiden lukuun!!

P.S. On ollut kiva huomata kävijälaskurista + kommenteista, että blogillani on seuraajia :) Tervetuloa uudelleen!

P.P.S. Vuoropuhelu sallittua.

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Drömmar om att föda

Viikonloppu sujui vauhdilla, tai vauhdikasta oli ainakin hereilläoloaika. Viikonloppu meni nimittäin puoliksi nukkuessa, kirjaimellisesti. En kuitenkaan valita valveillaoloajan vähyyttä, sillä olen vaan onnellinen siitä, että olen oppinut nukkumaan. Ehkä minusta vielä joskus on vuorotyöhön? Opintojen aikana olen ehtinyt sitä jo moneen otteeseen epäillä. Pahinta kolmivuorotyössä hoitoalalla ovat iltavuoroa seuraavat aamuvuorot, jolloin työvuorojen väliin jää vain n. 9,5 h sekä yövuorot, joita seuraavat päivät menevät lihaskipujen kourissa haamuillessa.

Lepo tuli kyllä tarpeeseen, koska huomenna alkaa 7-harjoitteluvuoron viikko. Enpä taas hoksannut perjantaina, että olisi jo silloin pitänyt varata kaappiin alkuviikon eväät, sillä lauantain olin poissa kotoa ja itsenäisyyspäivän kunniaksi kaupat ovat tänään kiinni. Huomenna on edessä ns. tuplavuoro eli sairaalassa hurahtaa koko päivä, klo 7-21.30. Kolmivuorotyöntekijänä minulla ei ole mitään kauppojen sunnuntai- tai yöaukioloa vastaan. Päinvastoin, olen vain iloinen, jos jossakin muuallakin palvelusektorilla ei tehdä eroa arki- ja pyhäpäivien välille, ja asioita pääsee hoitamaan silloin kun omilta työajoiltaan joutaa.

Jotkut hurjat hoitotyöntekijät tykkäävät tehdä tuplavuoroja, jotta saisivat yhden vapaapäivän viikkoonsa lisää. Työaikahyvityksiä tuplavuoron tekemisestä ei siis saa, mutta tarvittava viikkotuntimäärä tulee täyteen tiiviimmässä ajassa, jolloin on helpompi järjestää omia menoja työvuorojen välillä. Harjoittelijana voin onneksi lähteä vuorosta aiemmin, jos hommat on hoidossa eikä osastolla ei tapahdu mitään, mihin tarttua. Etuoikeus, jota olen tämän harjoittelun aikana jo pari kertaa hyödyntänyt: kannattaa säästää harjoittelutunteja siihen, kun tapahtuu. Mielenkiinnolla odotan huomista pitkää päivää, mitä kaikkea siihen mahtaakaan mahtua? Toivottavasti monenlaista, koska mikään ei ole töissä tylsempää kuin tyhjänpanttina istuminen.

Näenköhän tänäkin yönä unta synnytysten hoidosta, kuten viime aikoina on tavaksi tullut? Jonkun takia parin viime yön synnytykset eivät tosin ole päätyneet ponnistamisvaiheeseen saakka, vaan ne ovat olleet yhtä tuskaisen pitkää avautumisvaihetta. Huomenna päästään toivottavasti ponnistamaankin, koska ponnistusvaiheen hoito tuntuu minun mielestäni (ainakin tässä vaiheessa opintoja) kaikkein palkitsevimmalta.

Olen muuten vuosien varrella kuullut mitä mielenkiintoisimpia unia synnyttämisestä. Minkälaisia synnytykseen tai synnytysten hoitoon liittyviä unia teillä on ollut?

Har ni någonsin drömt om att föda eller att sköta förlossningar? Hurdana har era drömmar varit?