Ensimmäisestä työviikosta vahvimpana mieleen jäänyt
lämmin vastaanotto
huolehtiva ja kannustava ilmapiiri
onnistumisen kokemukset
kevään sarastus
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Työ. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Työ. Näytä kaikki tekstit
lauantai 12. helmikuuta 2011
keskiviikko 26. tammikuuta 2011
Ihan oikeaksi kätilöksi
Pääsen kätilöksi kätilön paikalle!!
Aloitan kätilön työt paikallisella äitiyspoliklinikalla 7.2. Ei siihen kätilön pestin saamiseen sitten huiman kauan mennyt, vaikka täällä kätilön työllisyysnäkymät ovat huonot. Mutta nyt ainakin kesän yli!
Irtisanoutumispäivänä tunnelmat olivat ristiriitaiset: olenhan minä sairaanhoitajan työssäni viihtynyt, vaikka se ei varsinainen kutsumustyö ollutkaan. Ja että pitää sillä lailla irtisanoutua sinänsä hyvästä työpaikasta. Ja että päivätyöhön on totutteleminen.
Mutta päällimmäinen tunne oli kuitenkin onnen. Ja onnistumisen. Että juuri minä.
Aloitan kätilön työt paikallisella äitiyspoliklinikalla 7.2. Ei siihen kätilön pestin saamiseen sitten huiman kauan mennyt, vaikka täällä kätilön työllisyysnäkymät ovat huonot. Mutta nyt ainakin kesän yli!
Irtisanoutumispäivänä tunnelmat olivat ristiriitaiset: olenhan minä sairaanhoitajan työssäni viihtynyt, vaikka se ei varsinainen kutsumustyö ollutkaan. Ja että pitää sillä lailla irtisanoutua sinänsä hyvästä työpaikasta. Ja että päivätyöhön on totutteleminen.
Mutta päällimmäinen tunne oli kuitenkin onnen. Ja onnistumisen. Että juuri minä.
tiistai 7. joulukuuta 2010
Täällä päässä ollaan oltu kiireisiä:
Sairaalan ovet on suljettu viimeistä kertaa harjoittelijana jo kolmisen viikkoa sitten, ja koulun ovet viimeistä kertaa opiskelijana viime keskiviikkona, 23. syntymäpäivänäni. Voin onnitella ja olla ylpeä itsestäni: opintoni ovat käytännössä katsoen valmiit. Tai siis minä olen valmis sairaanhoitaja-kätilö :
ONNEKSI OLKOON, Tuittu!
Viimeisenä koulupäivänäni, 1.12.2010, meille tarjottiin koulun puolesta kakkukahvit, ja illalla juhlistin syntymäpäivääni argentiinalaisen tangon konsertilla, jossa sain kuulla jopa kahden ystäväni kaunista laulua <3 Myöhemmin illalla tunnelma oli haikea, itkuinenkin, tajutessani, että tänään tosiaan oltiin viimeistä kertaa porukalla koolla, eikä sitä tiedä, tulenko välttämättä jokaista kanssavalmistuvaa enää teidemme erkaannuttua kertaakaan tapaamaan. Ja että tästä alkaa peruuttamattomasti uusi elämänvaihe, jolloin viimeistään seison omilla jaloillani kannatellen talouttani kaikkeani.
Viime perjantaina avasin tutun osaston oven sitten viime tammikuun. Sain lämpimän vastaanoton osaston henkilökunnalta osastonlääkäriä myöten. Tuntui hienolta palata töihin, vaikka tietysti vastuullinen ja vaativa työ kovasti jännittääkin! Kyseessä on siis sairaanhoitajan työ sairaalassa akuuttiosastolla, jossa hoidetaan pääasiassa iäkkäitä ja suhteellisen huonokuntoisia miehiä ja naisia. Työnkuva ei ole minulle sitä ominta omaa, mutta työyhteisö ja -ilmapiiri on varmasti parhain, mitä olen opiskeluaikanani kohdannut. Ja mikä tärkeintä: tällä osastolla koen voivani työskennellä oman moraalikäsitykseni mukaan sen sotimatta osaston käytänteitä tai yleisiä arvoja vastaan.
R:lla takanaan (kuulemma) koko yliopistoajan tähän asti kiireisimmät kaksi viikkoa, emmekä ole tällä välillä juuri nähneet toisiamme, vaikka saman kodin jaamme. Onneksi Rakkaallanikin kiireet helpottavat joulun lähestyessä.
Viimeisen koulupäivän ja ensimmäisen työpäivän väliin jäävänä välipäivänä sain oikean jouluhepulin, koska olen odottanut kiireiltäni taukoa saada vähän fiilistellä lähestyvää jouluakin. Kerkesinkin pestä lattiat, tuulettaa vuodevaatteet, pestä kolme koneellista pyykkiä, kaivaa joulukoristeet ja -kääreet varaston uumenista ja ripustaa jouluvalot ikkunoihin. Jo tuli tunnelmallista! Ensimmäisestä työvuorostani kotiin palatessani katsoin jo kaukaa
meidän kotimme ikkunoiden olevan ne kaikkein houkuttelevimman kotoisimmat - miksiköhän ;)
Joulusuunnitelmat ovat hieman valottuneet, kun sain tietää joulun ajan työvuoroni: jouluviikolla minulla on töitä 6 päivänä ma-la sekä sunnuntaiyö. Vaatii hyvää suunnittelua ja stressintorjumiskykyä saada tänä vuonna tunnelmallinen joulurauhan tuntu meidänkin pikku perheeseen. Mutta uskon sen onnistuvan!
En ole kuitenkaan vielä kyennyt suunnittelemaan joulua sen kummemmin, kun sitä ennen on vielä se toinen suuri (ja ainutkertainen!) juhla. Nyt on kuitenkin vielä jaksettava sinnitellä töissä vielä yhden aamuvuoron verran, ja sitten nokka kohti valmistujaisjuhlavalmisteluja! Kertooko tämä jotain lähipiirini elämänasenteesta, että noin kolmasosa kutsutuista ei vielä neljää päivää ennen juhlia osaa sanoa, pääsevätkö juhliin vai eivätkö?
No, paljon on porukkaa tulossa joka tapauksessa, joten lupaan, etten jää itkemään kenenkään perään, vaikkei kutsuuni vastattaisikaan ;)
Odottavin terveisin,
Sairaalan ovet on suljettu viimeistä kertaa harjoittelijana jo kolmisen viikkoa sitten, ja koulun ovet viimeistä kertaa opiskelijana viime keskiviikkona, 23. syntymäpäivänäni. Voin onnitella ja olla ylpeä itsestäni: opintoni ovat käytännössä katsoen valmiit. Tai siis minä olen valmis sairaanhoitaja-kätilö :
ONNEKSI OLKOON, Tuittu!
Viimeisenä koulupäivänäni, 1.12.2010, meille tarjottiin koulun puolesta kakkukahvit, ja illalla juhlistin syntymäpäivääni argentiinalaisen tangon konsertilla, jossa sain kuulla jopa kahden ystäväni kaunista laulua <3 Myöhemmin illalla tunnelma oli haikea, itkuinenkin, tajutessani, että tänään tosiaan oltiin viimeistä kertaa porukalla koolla, eikä sitä tiedä, tulenko välttämättä jokaista kanssavalmistuvaa enää teidemme erkaannuttua kertaakaan tapaamaan. Ja että tästä alkaa peruuttamattomasti uusi elämänvaihe, jolloin viimeistään seison omilla jaloillani kannatellen talouttani kaikkeani.
Viime perjantaina avasin tutun osaston oven sitten viime tammikuun. Sain lämpimän vastaanoton osaston henkilökunnalta osastonlääkäriä myöten. Tuntui hienolta palata töihin, vaikka tietysti vastuullinen ja vaativa työ kovasti jännittääkin! Kyseessä on siis sairaanhoitajan työ sairaalassa akuuttiosastolla, jossa hoidetaan pääasiassa iäkkäitä ja suhteellisen huonokuntoisia miehiä ja naisia. Työnkuva ei ole minulle sitä ominta omaa, mutta työyhteisö ja -ilmapiiri on varmasti parhain, mitä olen opiskeluaikanani kohdannut. Ja mikä tärkeintä: tällä osastolla koen voivani työskennellä oman moraalikäsitykseni mukaan sen sotimatta osaston käytänteitä tai yleisiä arvoja vastaan.
R:lla takanaan (kuulemma) koko yliopistoajan tähän asti kiireisimmät kaksi viikkoa, emmekä ole tällä välillä juuri nähneet toisiamme, vaikka saman kodin jaamme. Onneksi Rakkaallanikin kiireet helpottavat joulun lähestyessä.
Viimeisen koulupäivän ja ensimmäisen työpäivän väliin jäävänä välipäivänä sain oikean jouluhepulin, koska olen odottanut kiireiltäni taukoa saada vähän fiilistellä lähestyvää jouluakin. Kerkesinkin pestä lattiat, tuulettaa vuodevaatteet, pestä kolme koneellista pyykkiä, kaivaa joulukoristeet ja -kääreet varaston uumenista ja ripustaa jouluvalot ikkunoihin. Jo tuli tunnelmallista! Ensimmäisestä työvuorostani kotiin palatessani katsoin jo kaukaa
meidän kotimme ikkunoiden olevan ne kaikkein houkuttelevimman kotoisimmat - miksiköhän ;)
Joulusuunnitelmat ovat hieman valottuneet, kun sain tietää joulun ajan työvuoroni: jouluviikolla minulla on töitä 6 päivänä ma-la sekä sunnuntaiyö. Vaatii hyvää suunnittelua ja stressintorjumiskykyä saada tänä vuonna tunnelmallinen joulurauhan tuntu meidänkin pikku perheeseen. Mutta uskon sen onnistuvan!
En ole kuitenkaan vielä kyennyt suunnittelemaan joulua sen kummemmin, kun sitä ennen on vielä se toinen suuri (ja ainutkertainen!) juhla. Nyt on kuitenkin vielä jaksettava sinnitellä töissä vielä yhden aamuvuoron verran, ja sitten nokka kohti valmistujaisjuhlavalmisteluja! Kertooko tämä jotain lähipiirini elämänasenteesta, että noin kolmasosa kutsutuista ei vielä neljää päivää ennen juhlia osaa sanoa, pääsevätkö juhliin vai eivätkö?
No, paljon on porukkaa tulossa joka tapauksessa, joten lupaan, etten jää itkemään kenenkään perään, vaikkei kutsuuni vastattaisikaan ;)
Odottavin terveisin,
lauantai 23. lokakuuta 2010
Talven valoa, iloisia unia
Takana viikko äitiyspoliklinikalla ja toinen raskaana olevien sairaalaosastolla, välissä matkailua maisemien halki. Ylläolevat kuvat ovat alkuviikolta reissun varrelta. Alla oleva puolestaan tältä aamulta. Syksyn keltainen valo vaihtui kertaheitosta lumen valkeaksi valoksi.
Olen viihtynyt hyvin viimeisessä harjoittelussani. Ohjaajana on mahtava tyyppi, jota ei tarvitse jännittää, ja on hienoa, kun huomaakin harjoittelussa olevan enemmän niitä asioita, joita osaa tehdä kuin niitä, joita ei osaa. On hienoa olla näin lähellä valmistumista! Viime viikolla varmistui työpaikkakin, tosin aluksi vain joulukuuksi. Paikka on samalla osastolla, jossa olen aiemminkin tehnyt sairaanhoitajan töitä. Harmi, etten pääse kätilön töihin, mutta hyvä tietysti, että on jotain töitä tarjolla vastavalmistuneellekin.
Viime yönä näin aivan ihanaa unta. Siinä olin yllätysraskaana jo jotain viikolla 20, kun raskaus ultraäänitutkimuksella (harjoittelupaikassani) todettiin. En ollut osannut arvata olevani raskaana "pelkän vatsan turvotuksen ja väsymyksen" perusteella. Mutta tämäpä olikin positiivinen yllätys, kun pääsi suoraan vatsankasvattelupuuhiin ilman alkuraskauden oireita. Ultraäänikuvassa näkyvä profiilikuva näytti pojalta, ja NIIN SULOISELTA! Olin niin onnellinen! Tällä raskaanaolevien harjoittelujaksolla en ole muistaakseni nähnyt yhtäkään unta asiakastyöstä, mutta sen sijaan olen itse ollut monta kertaa raskaana. Unet ovat tuntuneet tosi todellisilta, ja niistä herätessä minulla on aina ollut tosi onnellinen olo. On hassua, että raskausunissani olen aina jo keski- tai loppuraskaudessa, ja että usein minulla on niissä huomattavan pieni maha - siis sellainen, ettei kukaan usko, että raskaus on oikeasti niin pitkällä :D
Tänään on ollut kiva päivä, ja mukava iltakin tiedossa. Teille hyvää viikonloppua ja lumileikkejä sään sallimissa rajoissa toivoen,
perjantai 30. heinäkuuta 2010
Kaksi yötä, kolme aamua, kaksi iltaa
... sen verran on minulla töitä enää täällä jäljellä. Parin vuoron verran on ollut taas piirun verran rauhallisempaa, mutta eilen näytti osasto taas lupaavasti täyttyvän viikonloppua kohden.
Meillä on nyt R:n kanssa asunnon haku käynnissä, ja se tuo jännitystä jokapäiväiseen elämään. Asuntoilmoitukset kun pitää käydä läpi päivittäin, ettei mene hyvät tarjoukset sivu suun. Voin vain kuvitella, miten jännittävää on niillä, jotka hakevat asuntoa pitkäaikaiseen asumiseen, ostettavaksi. Me sentään vain vuokralle tavoitteena löytää sellainen koti, missä viihtyisi R:n jäljellä olevien opintojen ajan. Kun tulevasta asunnosta ei vielä ole tietoa, vaan pelkkiä toiveita ja odotuksia, on ihanaa haaveilla tulevasta kodista. Ja paljon noita haaveita onkin! Etsimämme ei toki tarvitse vastata kaikkia toiveitamme, vaan kokonaisuus, sijainti ja hinta-laatusuhde ratkaisevat. Unelmien rakentaminen todeksi vie aikaa ja sitä toistakin tiukassa olevaa, mutta eikös vaivan takana olevien asioiden saavuttaminen tunnukin arvokkaammalta? Onpas kyllä niin kutkuttavaa ajatella uuden, yhteisen, kodin laittamista!!
Syksyyn suuntautuen,
Meillä on nyt R:n kanssa asunnon haku käynnissä, ja se tuo jännitystä jokapäiväiseen elämään. Asuntoilmoitukset kun pitää käydä läpi päivittäin, ettei mene hyvät tarjoukset sivu suun. Voin vain kuvitella, miten jännittävää on niillä, jotka hakevat asuntoa pitkäaikaiseen asumiseen, ostettavaksi. Me sentään vain vuokralle tavoitteena löytää sellainen koti, missä viihtyisi R:n jäljellä olevien opintojen ajan. Kun tulevasta asunnosta ei vielä ole tietoa, vaan pelkkiä toiveita ja odotuksia, on ihanaa haaveilla tulevasta kodista. Ja paljon noita haaveita onkin! Etsimämme ei toki tarvitse vastata kaikkia toiveitamme, vaan kokonaisuus, sijainti ja hinta-laatusuhde ratkaisevat. Unelmien rakentaminen todeksi vie aikaa ja sitä toistakin tiukassa olevaa, mutta eikös vaivan takana olevien asioiden saavuttaminen tunnukin arvokkaammalta? Onpas kyllä niin kutkuttavaa ajatella uuden, yhteisen, kodin laittamista!!
Syksyyn suuntautuen,
sunnuntai 18. heinäkuuta 2010
Eilen minulle esitettiin kysymys

Paul Gauguin: Maternite
Eilen minulle esitettiin kysymys Miksi halusit kätilöksi, pitkästä aikaa! Kun tuosta oivalluksesta on nyt ajanlaskun ajankohdan määrittämistavasta riippuen 4-5vuotta, on hyvä palata muistelemaan vastausta ammatinvalintani peruskysymykseen. Perusteet ammatissa toimimisellehan voivat muuttua työkokemuksen myötä, ja alkuperäiset motiivit unohtua. Jaan vastaukseni nyt teidän kaikkien kuullen:
Minulle kätilön ammatti on maailman paras ammatti. Syitä ammatinvalinnalleni on monia:
Kätilön
työ on oikeasti tärkeää
työ on mielekästä ja mielenkiintoista
työ on monipuolista
työ on itsenäistä
työ on haastavaa
työtä voi tehdä milloin ja missä vaan, missä on elämää
työ on konkreettista
työ on ihmisten kanssa tehtävää työtä
...elämän työtä
työtä naisten hyväksi
työtä lasten ja perheiden hyväksi
työ on työtä JUURI MINULLE
Mitkä teille, lukijani, ovat olleet tärkeimpiä perusteita ammatinvalinnallenne, ja onko joukossa kenties joitakuita jossakin vaiheessa alaa vaihtaneita?
tiedustelee,
torstai 1. heinäkuuta 2010
Arjen iloja ja ikävää
Hei taas pitkästä (?) aikaa!
Tuittu on palannut kolmen päivän vapailta, joiden aikana kävi opiskelukaupungissa tervehtimässä kaivattuja ystäviään. Kolmen päivän huokaus oli tervetullut ja tarpeellinen viime päivien työkiireiden jälkeen. Eristäytynyt elämä alkaa myös käydä pitkäveteiseksi ja väsyttäväksi täällä Vieraassa Kaupungissa. Odotan jo syksyssä ystäviäni!
Viimeiset päivät töissä ennen vapaita olivat kiireisiä. Liian kiireisiä, jotta mielen voisi sulkea työasioilta työpaikan oven sulkeuduttua selän takana. Liian kiireisiä, jotta voisi jättää osaston varmana siitä, että on tehnyt kaiken sen, mitä vastuullani on ollut. Liika kiire työssä on ikävää, kun silloin on tyydyttävä tekemään vain välttämätön sivuuttaen ei-välttämättömät, mutta tärkeät seikat. Hoitotyössä tämä usein tarkoittaa sitä, että asiakkaiden fyysiset tarpeet kyllä tulevat tyydytetyiksi -ainakin miten kuten, mutta henkiseen/psyykkiseen puoleen ei sitten ehdikään paneutua. Tai että heikoimmassa kunnossa olevat tulevat hoidetuiksi, mutta itsenäisemmin pärjäävät joutuvat odottamaan tarvitsemaansa apua. Synnytyssalityöskentelyssä tykkään siitä, että saa yleensä suht rauhassa keskittyä hoidettavaan asiakkaaseen, eikä tarvitse koko ajan pään sisässään priorisoida, kenen luo mennä seuraavaksi, ja mitä asioita hoitaa seuraavaksi. Pahimpana päivänä mulla oli hoidettavana aamuvuorossa 10 äitiä, joista kolme oli vielä kotiin lähdössä. Siitä voikin laskea paljonko jää kahdeksasta tunnista aikaa per asiakas miinus raportit miinus kirjaaminen miinus osastolle tulevat puhelut. Ruoka- ja kahvitaukoja ei tarvitse miinustaa, koska niitä ei tuollaisessa vuorossa yksinkertaisesti ehdi pitää.
En kuitenkaan valita työstä. Olen kiitollinen tästä työstä, ja koen pärjänneeni siinä hyvin. Olen kiitollinen, etä sain oman alan töitä Vieraasta Kaupungista, samalta paikkakunnalta, minne R lähti kesäksi työn perässä. Viime sunnuntaina meillä oli R:n kanssa harvinainen ja arvokas yhteinen vapaapäivä. Silloin me mentiin ulos ja kokeiltiin laulua uuden kitaran säestyksellä :) R osti nimittäin viime viikolla akustisen kitaran!
Ensimmäinen kuukausi on täällä nyt takana, ja töistä tasan puolet jäljellä. Nopeasti on mennyt tämäkin aika täällä - onneksi - sillä alan jo totaalisesti väsyä yksinäiseen arkeen!
Arkeani täällä eristyksissä ovat viime aikoina piristäneet teidän kaikkien ihanat blogit, jotka tekevät elämästäni edes hiukkasen vähemmän yksinäistä, kun saan olla elämän sivustaseuraajana ja virtuaalisena kanssaeläjänä. Voisinkin omistaa seuraavan blogipäivitykseni Teille.
Kuvat kertovat:
1. Ostin Mea Salon Raakaravintoa kasviksista -kirjan. Se innosti minua hankkimaan tehosekoittimen. Hedelmäpirtelöt valmistuvat vaivattomasti ja maistuvat viileänraikkaina kuumalla säällä. Hans Välimäen ihana reseptikirja Mummola on loppuunmyyty, joten tyydyin lainaamaan sen kirjastosta ja ihailemaan lainakappaletta.
2. Löysin Maarianhaminan kirppikseltä espressokeittimen hintaan 1 euro, ja marketista hyvää Arvid Nordquistin Svea- kahvia, joka loppui vasta nyt. Tilalla ajattelin kokeilla tummapaahtoista Franskrost -kahvia, joka myös sopii ko. keittimellä keitettäväksi. Keitin oli hyvä löytö siksikin, kun se oli niin helppo ottaa tänne mukaan, eikä se vie pöytätilaa keittiön työtasolla. Myös tuo Lucksin vanha kahvipurkki on kirpparilöytö Maarianhaminasta.
3. R:n uusi kitara ja mun lempparikahvikuppi, jossa kahvi näyttää kauramaitoineen kuvan valossa jotenkin aivan omituisen punasävyiseltä.
4. Uusi tehosekoitin lastattuna avocadolla ja hedelmillä <3
Nyt lähden nauttimaan lämpöisestä ulkoilmasta ennen iltavuoroon lähtöä.
Kaikkea hyvää kesäpäiviinne toivottaa,
Tuittu on palannut kolmen päivän vapailta, joiden aikana kävi opiskelukaupungissa tervehtimässä kaivattuja ystäviään. Kolmen päivän huokaus oli tervetullut ja tarpeellinen viime päivien työkiireiden jälkeen. Eristäytynyt elämä alkaa myös käydä pitkäveteiseksi ja väsyttäväksi täällä Vieraassa Kaupungissa. Odotan jo syksyssä ystäviäni!
Viimeiset päivät töissä ennen vapaita olivat kiireisiä. Liian kiireisiä, jotta mielen voisi sulkea työasioilta työpaikan oven sulkeuduttua selän takana. Liian kiireisiä, jotta voisi jättää osaston varmana siitä, että on tehnyt kaiken sen, mitä vastuullani on ollut. Liika kiire työssä on ikävää, kun silloin on tyydyttävä tekemään vain välttämätön sivuuttaen ei-välttämättömät, mutta tärkeät seikat. Hoitotyössä tämä usein tarkoittaa sitä, että asiakkaiden fyysiset tarpeet kyllä tulevat tyydytetyiksi -ainakin miten kuten, mutta henkiseen/psyykkiseen puoleen ei sitten ehdikään paneutua. Tai että heikoimmassa kunnossa olevat tulevat hoidetuiksi, mutta itsenäisemmin pärjäävät joutuvat odottamaan tarvitsemaansa apua. Synnytyssalityöskentelyssä tykkään siitä, että saa yleensä suht rauhassa keskittyä hoidettavaan asiakkaaseen, eikä tarvitse koko ajan pään sisässään priorisoida, kenen luo mennä seuraavaksi, ja mitä asioita hoitaa seuraavaksi. Pahimpana päivänä mulla oli hoidettavana aamuvuorossa 10 äitiä, joista kolme oli vielä kotiin lähdössä. Siitä voikin laskea paljonko jää kahdeksasta tunnista aikaa per asiakas miinus raportit miinus kirjaaminen miinus osastolle tulevat puhelut. Ruoka- ja kahvitaukoja ei tarvitse miinustaa, koska niitä ei tuollaisessa vuorossa yksinkertaisesti ehdi pitää.
En kuitenkaan valita työstä. Olen kiitollinen tästä työstä, ja koen pärjänneeni siinä hyvin. Olen kiitollinen, etä sain oman alan töitä Vieraasta Kaupungista, samalta paikkakunnalta, minne R lähti kesäksi työn perässä. Viime sunnuntaina meillä oli R:n kanssa harvinainen ja arvokas yhteinen vapaapäivä. Silloin me mentiin ulos ja kokeiltiin laulua uuden kitaran säestyksellä :) R osti nimittäin viime viikolla akustisen kitaran!
Ensimmäinen kuukausi on täällä nyt takana, ja töistä tasan puolet jäljellä. Nopeasti on mennyt tämäkin aika täällä - onneksi - sillä alan jo totaalisesti väsyä yksinäiseen arkeen!
Arkeani täällä eristyksissä ovat viime aikoina piristäneet teidän kaikkien ihanat blogit, jotka tekevät elämästäni edes hiukkasen vähemmän yksinäistä, kun saan olla elämän sivustaseuraajana ja virtuaalisena kanssaeläjänä. Voisinkin omistaa seuraavan blogipäivitykseni Teille.
Kuvat kertovat:
3. R:n uusi kitara ja mun lempparikahvikuppi, jossa kahvi näyttää kauramaitoineen kuvan valossa jotenkin aivan omituisen punasävyiseltä.
4. Uusi tehosekoitin lastattuna avocadolla ja hedelmillä <3
Nyt lähden nauttimaan lämpöisestä ulkoilmasta ennen iltavuoroon lähtöä.
Kaikkea hyvää kesäpäiviinne toivottaa,
sunnuntai 27. kesäkuuta 2010
Aurinkoisia päiviä
Hei taas kaikille!
Toivottavasti juhannuksenne sujui hyvin ja tunnelmallisesti!
Minulla juhannus meni tänä vuonna töissä, vieraalla paikkakunnalla erossa perheestä, ystävistä ja sukulaisista. Tosin, sekä aattoilta, että itse juhannusilta olivat minullakin vapaat, ja sain viettää ne R:n kanssa. Juhannusaattona olin illalla hyvin väsynyt työpäivän jäljiltä, joten juhannusaatto-special jäi osaltani tänä vuonna kotona ruoanlaittoon ja saunomiseen. Saunassa istuessa alkoi harmittamaan, etten ollut jossain mökillä luonnonhelmassa tunnelmoimassa tulen äärellä, vaan väsyneenä kotona. Toisaalta olin onnellinen, ettei tarvinnut hötkyillä kotoa minnekään. Eilen illalla taasen lähdettiin R:n kanssa luonnon äärelle, tehtiin tuli, ja auringon laskiessa istuttiin lähekkäin sen äärellä pääosin hiljaa tulen ja luonnon ihmeitä aistien.
Tänään menen töihin vasta illalla - siis yövuoroon. Lopetin viimeksi valvomisen tiistaiaamuna, joten yövuorot olivat nyt ryhmittyneet työvuorolistassani siten, että viikon sisään tuli neljä yövuoroa- siis myös paljon päiväaikaan sijoittuvaa vapaata. Ja kerrankin hyvät säät osuivat vapaapäiville :) Täällä on ollut viime päivinä aurinkoista ja tuulista. Olen käynyt monena päivänä uimassa ja muutenkin oleskellut paljon ulkona. Olen lukenut paljon ja tänään olisi päivän projektina kirjoittaa kaksi kirjettä toisaalla asuville ystäville.
Ilouutinen: Olen oppinut nauttimaan vuorotyöstä!
Se tuo arkeen vaihtelevuutta. Aamuvuorot alkavat aikaisin, ja ovat yleensä vuoroista kiireisimpiä, joten on mukava välillä nukkua pidempään ja tehdä töitä verkkaisempaan tahtiin iltavuorossa. Yövuorot ovat pitkiä, yli 10-tuntisia, joten niiden tekeminen tietää myös enemmän vapaapäiviä. Ennen vuorotyössä jaksamista ja viihtymistäni on häirinnyt huono nukkuminen: kun työt loppuvat ilalla klo 21.30, ja seuraavana aamuna on herättävä ennen kuutta aamuvuoroon, ei väliin ole jäänyt juurikaan aikaa kerätä voimia vuorojen välillä. Tai, kun yövuoron jälkeen uni ei olekaan enää aamun valjettua ja maailman herättyä uskaltanut tulla, on seuraavan yön valvominen fyysisestikin kamalaa. Nykyään kuitenkin uni useimmiten vain tulee!! Viimeksi nukuin yövuorojen välillä sikeästihkösti seitsemän tuntia - siis melkeinpä menetetyt yöunet korvaavasti, ja riittävästi seuraavan yön jaksamiseen. En tiedä, johtuuko parempi nukkuminen työvuorojen välillä vanhenemisesta, oppimisesta vaiko vain yleisestä relaamisesta. Mutta nyt on alkanut tuntua, että ehkä haluaisinkin olla vuorotyöläinen. Neuvolassa harjoittelua tehdessä muistin taas, miten rutiinimaista on säännöllinen päivätyö, ja miten nopeasti viikot siinä vierivät. Kolmivuorotyössä, mikäli työvuorosuunnittelu on kohdillaan, voi myös enemmän vaikuttaa työvuoroihinsa ja täten ylipäätään työn ja vapaa-ajan tasapainoon. Koska tiedän lukijoissani olevan muitakin kuin vuorotyön tekijöitä, niin laitan tähän koosteeksi viime aikojen työvuorolistaustani havainnollistamaan asiaa:
ma 13-21
ti 7-15
ke 12-21
to VAPAA
pe VAPAA
la VAPAA
su YÖ (20.30-7.15)
ma YÖ (20.30-7.15)
ti VAPAA
ke VAPAA
to VAPAA
pe 7-15
la 7-15
su YÖ
ma YÖ
ti VAPAA
ke VAPAA
to VAPAA
pe 7-14.15
la 7-21 (toivottu tuplavuoro, jotta saisin sunnuntaina yhteisen vapaapäivän R:n kanssa)
su VAPAA
Tässä oli tosin yksi ylimääräinen vapaapäivä korvaukseksi juhannuksena työskentelystä. Onhan tuo jatkuva vuorokausirytmin vaihtelu myös kuormittavaa ja rajoittavaa (esim. iltaharrastusten suhteen), ja olenkin alkanut miettiä osa-aikaisen työnteon mahdollisuutta. Jos saisi kolmivuorotyötä 75-prosenttisella työajalla (n. 86h/ 3 vkoa), voisi kolmivuorotyön hyöty-haittasuhde tasoittua. Vuorotyökorvaukset kattaisivat ainakin osittain vajaasta työajasta johtuvat ansiomenetykset.
Mitä muuten ajattelette työehtosopimuksen mukaisista vuorotyökorvauksista? Lauantai- ja aattokorvaus (klo 6-18) +20% palkasta, iltatyökorvaus (klo 18-22) +15% palkasta, yötyökorvaus (22-07) +40% palkasta ja sunnuntai-/pyhälisä +100% palkasta (maksetaan myös aattoilloista klo 18-22). Minun mielestäni ainoastaan tuo pyhälisä on kohdillaan. Esimerkiksi arki-illan iltavuorosta tulee minun palkallani alle 6€ enemmän kuin arkiaamuvuorosta, ja lauantai aamuvuorosta (8h) 21 euroa enemmän kuin arkiaamuvuorosta.
Tällaista pohdintaa tänään, ehkä olisi jo aika lähteä ulos nauttimaan tästä vapaasta päivästä ennen töihin lähtöä :)
Kesäisin terveisin teidän,
Toivottavasti juhannuksenne sujui hyvin ja tunnelmallisesti!
Minulla juhannus meni tänä vuonna töissä, vieraalla paikkakunnalla erossa perheestä, ystävistä ja sukulaisista. Tosin, sekä aattoilta, että itse juhannusilta olivat minullakin vapaat, ja sain viettää ne R:n kanssa. Juhannusaattona olin illalla hyvin väsynyt työpäivän jäljiltä, joten juhannusaatto-special jäi osaltani tänä vuonna kotona ruoanlaittoon ja saunomiseen. Saunassa istuessa alkoi harmittamaan, etten ollut jossain mökillä luonnonhelmassa tunnelmoimassa tulen äärellä, vaan väsyneenä kotona. Toisaalta olin onnellinen, ettei tarvinnut hötkyillä kotoa minnekään. Eilen illalla taasen lähdettiin R:n kanssa luonnon äärelle, tehtiin tuli, ja auringon laskiessa istuttiin lähekkäin sen äärellä pääosin hiljaa tulen ja luonnon ihmeitä aistien.
Tänään menen töihin vasta illalla - siis yövuoroon. Lopetin viimeksi valvomisen tiistaiaamuna, joten yövuorot olivat nyt ryhmittyneet työvuorolistassani siten, että viikon sisään tuli neljä yövuoroa- siis myös paljon päiväaikaan sijoittuvaa vapaata. Ja kerrankin hyvät säät osuivat vapaapäiville :) Täällä on ollut viime päivinä aurinkoista ja tuulista. Olen käynyt monena päivänä uimassa ja muutenkin oleskellut paljon ulkona. Olen lukenut paljon ja tänään olisi päivän projektina kirjoittaa kaksi kirjettä toisaalla asuville ystäville.
Ilouutinen: Olen oppinut nauttimaan vuorotyöstä!
Se tuo arkeen vaihtelevuutta. Aamuvuorot alkavat aikaisin, ja ovat yleensä vuoroista kiireisimpiä, joten on mukava välillä nukkua pidempään ja tehdä töitä verkkaisempaan tahtiin iltavuorossa. Yövuorot ovat pitkiä, yli 10-tuntisia, joten niiden tekeminen tietää myös enemmän vapaapäiviä. Ennen vuorotyössä jaksamista ja viihtymistäni on häirinnyt huono nukkuminen: kun työt loppuvat ilalla klo 21.30, ja seuraavana aamuna on herättävä ennen kuutta aamuvuoroon, ei väliin ole jäänyt juurikaan aikaa kerätä voimia vuorojen välillä. Tai, kun yövuoron jälkeen uni ei olekaan enää aamun valjettua ja maailman herättyä uskaltanut tulla, on seuraavan yön valvominen fyysisestikin kamalaa. Nykyään kuitenkin uni useimmiten vain tulee!! Viimeksi nukuin yövuorojen välillä sikeästihkösti seitsemän tuntia - siis melkeinpä menetetyt yöunet korvaavasti, ja riittävästi seuraavan yön jaksamiseen. En tiedä, johtuuko parempi nukkuminen työvuorojen välillä vanhenemisesta, oppimisesta vaiko vain yleisestä relaamisesta. Mutta nyt on alkanut tuntua, että ehkä haluaisinkin olla vuorotyöläinen. Neuvolassa harjoittelua tehdessä muistin taas, miten rutiinimaista on säännöllinen päivätyö, ja miten nopeasti viikot siinä vierivät. Kolmivuorotyössä, mikäli työvuorosuunnittelu on kohdillaan, voi myös enemmän vaikuttaa työvuoroihinsa ja täten ylipäätään työn ja vapaa-ajan tasapainoon. Koska tiedän lukijoissani olevan muitakin kuin vuorotyön tekijöitä, niin laitan tähän koosteeksi viime aikojen työvuorolistaustani havainnollistamaan asiaa:
ma 13-21
ti 7-15
ke 12-21
to VAPAA
pe VAPAA
la VAPAA
su YÖ (20.30-7.15)
ma YÖ (20.30-7.15)
ti VAPAA
ke VAPAA
to VAPAA
pe 7-15
la 7-15
su YÖ
ma YÖ
ti VAPAA
ke VAPAA
to VAPAA
pe 7-14.15
la 7-21 (toivottu tuplavuoro, jotta saisin sunnuntaina yhteisen vapaapäivän R:n kanssa)
su VAPAA
Tässä oli tosin yksi ylimääräinen vapaapäivä korvaukseksi juhannuksena työskentelystä. Onhan tuo jatkuva vuorokausirytmin vaihtelu myös kuormittavaa ja rajoittavaa (esim. iltaharrastusten suhteen), ja olenkin alkanut miettiä osa-aikaisen työnteon mahdollisuutta. Jos saisi kolmivuorotyötä 75-prosenttisella työajalla (n. 86h/ 3 vkoa), voisi kolmivuorotyön hyöty-haittasuhde tasoittua. Vuorotyökorvaukset kattaisivat ainakin osittain vajaasta työajasta johtuvat ansiomenetykset.
Mitä muuten ajattelette työehtosopimuksen mukaisista vuorotyökorvauksista? Lauantai- ja aattokorvaus (klo 6-18) +20% palkasta, iltatyökorvaus (klo 18-22) +15% palkasta, yötyökorvaus (22-07) +40% palkasta ja sunnuntai-/pyhälisä +100% palkasta (maksetaan myös aattoilloista klo 18-22). Minun mielestäni ainoastaan tuo pyhälisä on kohdillaan. Esimerkiksi arki-illan iltavuorosta tulee minun palkallani alle 6€ enemmän kuin arkiaamuvuorosta, ja lauantai aamuvuorosta (8h) 21 euroa enemmän kuin arkiaamuvuorosta.
Tällaista pohdintaa tänään, ehkä olisi jo aika lähteä ulos nauttimaan tästä vapaasta päivästä ennen töihin lähtöä :)
Kesäisin terveisin teidän,
tiistai 15. kesäkuuta 2010
Miten tanssivasta matemaatikosta tulikin laulava kätilö?
Mitä jäi taa
Taakse jäi Maarianhaminan harjoittelu ja ihana ihana Ahvenanmaa. Taakse jäi, lämmin, kevät.
Viikonloppuna olin kotikaupungissani peruskoulun luokkakokouksessa. Oli mukava nähdä ihmisiä, joiden kanssa tuli vietettyä suurin osa ajasta yhdeksän vuoden ajan, ja joista monista en ole sitten nähnyt vilaustakaan useisiin vuosiin! Jokaisen heistä olisin kadulla tunnistanut. Kaikki olivat muuttuneet ja kuitenkin ennallaan. Minussa tapahtunutta muutosta ei (ainakaan minun kuulteni) juurikaan kommentoitu, mutta erään lausahduksen mukaan oli yllättävää, että minusta tulikin kätilö, eikä "joku tanssiva matemaatikko".
Hetki nimeltä Nyt
Nyt on uusi arki, lämpimän harmaa ja kostea, tuoksuva kesäkuu, työstään väsynyt oma Rakas ja oman työn uudet haasteet.
Kesätyöurani on siis edennyt lähihoitajan ja sairaanhoitajan kautta jo kätilön puikkoihin asti. Työskentelynimikkeenäni on tosin harhaanjohtavasti* sairaanhoitaja, millä nimikkeellä työskentelemiseen opintosuoritukseni (240 opintopistettä) riittävät. Työpaikkani on keskussairaalassa, osastolla, jossa hoidetaan niin synnyttäneitä kuin odottaviakin äitejä vauvoineen. Olen nyt aloittanut synnyttäneistä äiteistä ja vastasyntyneistä vauvoista, joiden hoitamiseen osaltani suoritetut harjoittelut jo antavat "pätevyyden". Työjakson (=kesän) loppupuolella saan perehtyä työssäni raskaanaolevien hoitoon, mistä hyvästä saan prenataalihoidossa tekemäni työtunnit pois ensi syksynä edessä olevasta prenataaliharjoittelusta. Käytännössä minulle järjestyi siis nyt mahdollisuus tehdä PALKALLISTA HARJOITTELUA, mikä on tietääkseni TODELLA HARVINAISTA meidän alalla! Täytyy sanoa, että näin opiskelun loppuvaiheilla tuntuu todella tyhmältä tehdä harjoittelua palkatta, kun kuitenkin osaa harjoitteluissa jo niin itenäisesti toimia ja työskennellä. Odotan niin kovasti vamistumista, ja sitä, että pääsen oikeasti tekemään näitä töitä palkallisena! Tosin nytkin epäpätevyysvähennys on vain 5% palkasta, mitä ei juurikaan palkkakuitissa huomaa.
Hoitoala on alana sikäli erityinen, että töitä riittää alan opiskelijoille opiskeluvaiheesta riippumatta. Vastavalmistuneille sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajaystävilleni on kaikille tarjottu lyhyempiä tai pidempiä sijaisuuksia eri erikoisaloilta. Kätilökentillä on hiukan huonompi työtilanne, jos sairaanhoitajan töitä ei lasketa oman alan töiksi. Olenkin todella onnellinen ja kiitollinen, että jo opiskeluaikana saan näin hyvää työkokemusta omalta alalta!
Ikävöin mennyttä ja ajattelen tulevaa. On vaikea heittäytyä vain tähän hetkeen, kun tulevaisuus on askarruttavana ja kiehtovana niin paljon mielessä. Tuntuu, että uskalluksestani tarttua unelmiini olen saanut lisää rohkeutta. En kuitenkaan tiedä, onko tällainen tahdonrohkeus hyvästä. Uskallan tahtoa niin paljon:
Kohti
Tahdon päästä hyviin töihin, tahdon perustaa perheen, tahdon löytää hyvän asunnon perheen asuttavaksi...
Kääntykö oma rohkeuteni, tahdonvoimani, vielä minua vastaan, kun odotan elämältä niin paljon?
Pohtii
*1) joka ei ole valmis sairaanhoitaja, 2) joka ei työssään juurikaan kohtaa SAIRAITA ihmisiä
Taakse jäi Maarianhaminan harjoittelu ja ihana ihana Ahvenanmaa. Taakse jäi, lämmin, kevät.
Viikonloppuna olin kotikaupungissani peruskoulun luokkakokouksessa. Oli mukava nähdä ihmisiä, joiden kanssa tuli vietettyä suurin osa ajasta yhdeksän vuoden ajan, ja joista monista en ole sitten nähnyt vilaustakaan useisiin vuosiin! Jokaisen heistä olisin kadulla tunnistanut. Kaikki olivat muuttuneet ja kuitenkin ennallaan. Minussa tapahtunutta muutosta ei (ainakaan minun kuulteni) juurikaan kommentoitu, mutta erään lausahduksen mukaan oli yllättävää, että minusta tulikin kätilö, eikä "joku tanssiva matemaatikko".
Hetki nimeltä Nyt
Nyt on uusi arki, lämpimän harmaa ja kostea, tuoksuva kesäkuu, työstään väsynyt oma Rakas ja oman työn uudet haasteet.
Kesätyöurani on siis edennyt lähihoitajan ja sairaanhoitajan kautta jo kätilön puikkoihin asti. Työskentelynimikkeenäni on tosin harhaanjohtavasti* sairaanhoitaja, millä nimikkeellä työskentelemiseen opintosuoritukseni (240 opintopistettä) riittävät. Työpaikkani on keskussairaalassa, osastolla, jossa hoidetaan niin synnyttäneitä kuin odottaviakin äitejä vauvoineen. Olen nyt aloittanut synnyttäneistä äiteistä ja vastasyntyneistä vauvoista, joiden hoitamiseen osaltani suoritetut harjoittelut jo antavat "pätevyyden". Työjakson (=kesän) loppupuolella saan perehtyä työssäni raskaanaolevien hoitoon, mistä hyvästä saan prenataalihoidossa tekemäni työtunnit pois ensi syksynä edessä olevasta prenataaliharjoittelusta. Käytännössä minulle järjestyi siis nyt mahdollisuus tehdä PALKALLISTA HARJOITTELUA, mikä on tietääkseni TODELLA HARVINAISTA meidän alalla! Täytyy sanoa, että näin opiskelun loppuvaiheilla tuntuu todella tyhmältä tehdä harjoittelua palkatta, kun kuitenkin osaa harjoitteluissa jo niin itenäisesti toimia ja työskennellä. Odotan niin kovasti vamistumista, ja sitä, että pääsen oikeasti tekemään näitä töitä palkallisena! Tosin nytkin epäpätevyysvähennys on vain 5% palkasta, mitä ei juurikaan palkkakuitissa huomaa.
Hoitoala on alana sikäli erityinen, että töitä riittää alan opiskelijoille opiskeluvaiheesta riippumatta. Vastavalmistuneille sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajaystävilleni on kaikille tarjottu lyhyempiä tai pidempiä sijaisuuksia eri erikoisaloilta. Kätilökentillä on hiukan huonompi työtilanne, jos sairaanhoitajan töitä ei lasketa oman alan töiksi. Olenkin todella onnellinen ja kiitollinen, että jo opiskeluaikana saan näin hyvää työkokemusta omalta alalta!
Ikävöin mennyttä ja ajattelen tulevaa. On vaikea heittäytyä vain tähän hetkeen, kun tulevaisuus on askarruttavana ja kiehtovana niin paljon mielessä. Tuntuu, että uskalluksestani tarttua unelmiini olen saanut lisää rohkeutta. En kuitenkaan tiedä, onko tällainen tahdonrohkeus hyvästä. Uskallan tahtoa niin paljon:
Kohti
Tahdon päästä hyviin töihin, tahdon perustaa perheen, tahdon löytää hyvän asunnon perheen asuttavaksi...
Kääntykö oma rohkeuteni, tahdonvoimani, vielä minua vastaan, kun odotan elämältä niin paljon?
Pohtii
*1) joka ei ole valmis sairaanhoitaja, 2) joka ei työssään juurikaan kohtaa SAIRAITA ihmisiä
torstai 27. toukokuuta 2010
Menneestä ja tulevasta
Harjoittelua täällä jäljellä enää 13.5 tuntia. Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet hiljaisia synnytysten suhteen, joten toivon, että noihin tunteihin ehtisi sisältyä vielä edes yksi synnytys, jottei tarvitsisi sairaalalla ihan jouten olla. Toisaalta,
olen hyvin tyytyväinen harjoitteluuni täällä. Vaikkei "tapauksia" olekaan kahdeksassa viikossa kertynyt niin huimasti (13 ponnistusvaiheen hoitoa + 15 avautumisvaiheen hoitoa + 8 avustamista) verrattuna keskussairaalassa harjoitelleisiin, uskon saaneeni täältä ainutlaatuista ja tärkeää kokemusta, jonka merkitys paljastuu kokonaisuudessaan varmaan vasta eletyn elämän ja karttuneen kätilönkokemuksen myötä. Ja tietysi ruotsinkielentaito on kehittynyt huimasti :)
Viime päiviä on leimannut lähtöhaikeus. Että pitää jättää nämä maisemat, ihmiset, elämä täällä. Toisaalta,
jo suuri ikävä Rakkaan lähelle. Kaipaan huomiota, lihallista rakkautta, hellyyttä ja läheisyyttä. Tänään kysyin puhelimessa, miksi hän pitää minusta. Sanoi kauniita asioita, tosia. Ja tärkeitä.
Kotiin en oikein osaa kaivata, koska koti on minulla ollut täälläkin, ja lähdenhän lähes suoraan taas uudelle, vieraalle, paikkakunnalle kesätöihin. Työnhaun ulotin keväämmällä varttumis- ja opiskelupaikkakunnan lisäksi kaupunkiin, jonne R on lähdössä kesäduuniin, ja se olikin ainoa paikkakunnista, josta minulle kätilön töitä tarjottiin. Vietän kesän nyt siis poissa tutuista kuvioista, antaen elämässäni vuoron työlle, ja R:lle.
Jään muistamaan tämän kevään Minun keväänä,
takatalvettomana, yhdessä yössä kesäksi kääntyneenä keväänä,
merenrantoina, suolantuoksuisena, niittyinä, tuulena,
tyytyväisyytenä, hyvinvointina, kasvuna ja kaipauksena.
(Lainaus Scandinavian Music Groupin kappaleesta
Lopulta olemme kuitenkin yksin)
Haikesta tunnelmista,

P.S. Kuvissa yksi niistä monista Maarianhaminan kaduilla kuljeskelevista kissoista, jotka tulevat ystävällisesti (vai huomionkipeinä?) tervehtimään ohikulkijaa. Meneillään oleva kirja on John Irvingin Oman elämänsä sankari.
Viime päiviä on leimannut lähtöhaikeus. Että pitää jättää nämä maisemat, ihmiset, elämä täällä. Toisaalta,
Kotiin en oikein osaa kaivata, koska koti on minulla ollut täälläkin, ja lähdenhän lähes suoraan taas uudelle, vieraalle, paikkakunnalle kesätöihin. Työnhaun ulotin keväämmällä varttumis- ja opiskelupaikkakunnan lisäksi kaupunkiin, jonne R on lähdössä kesäduuniin, ja se olikin ainoa paikkakunnista, josta minulle kätilön töitä tarjottiin. Vietän kesän nyt siis poissa tutuista kuvioista, antaen elämässäni vuoron työlle, ja R:lle.
Jään muistamaan tämän kevään Minun keväänä,
takatalvettomana, yhdessä yössä kesäksi kääntyneenä keväänä,
merenrantoina, suolantuoksuisena, niittyinä, tuulena,
tyytyväisyytenä, hyvinvointina, kasvuna ja kaipauksena.
Minulle jää kertomus
joka muistuttaa elämääni.
(Lainaus Scandinavian Music Groupin kappaleesta
Lopulta olemme kuitenkin yksin)
Haikesta tunnelmista,

P.S. Kuvissa yksi niistä monista Maarianhaminan kaduilla kuljeskelevista kissoista, jotka tulevat ystävällisesti (vai huomionkipeinä?) tervehtimään ohikulkijaa. Meneillään oleva kirja on John Irvingin Oman elämänsä sankari.
perjantai 7. toukokuuta 2010
Harjoittelukuulumisia synnytyssalista
Hejsan kanssasisaret ja muu rakas lukijakuntani!
Kolmeen viimeiseen harjoitteluviikkoon on mahtunut kuusi yli 10 tunnin harjoittelupäivää, joista pisin oli 14 ja puolituntinen. Kylläpä nukutti makeasti tuon viimeisen vuoron jälkeen (eilen), jolloin lähdin harjoitteluun kutsusta klo 22.30 ja palasin kotiin klo 13.30... Nukuin klo 17-21, söin iltapalaa ja jatkoin unia aamu seitsemään asti. Tuossa unien välissä olo oli jokseenkin epätodellinen! Koska tältä viikolta tuli eiliseen mennessä jo yli 35 tuntia, päätin pitää vapaata ensi maanantaihin asti. Muutoin saisi kaksi vapaapäivää (pe-la) riittää, mutta R tulee lauantaiyönä, joten haluan pitkän kaipauksen jälkeen pyhittää sunnuntain yhdessäololle.
Tähän mennessä synnytyssaliharjoittelua on osaltani takana 440 tuntia eli jokseenkin 2/3 kaikesta saliharjottelusta. Suoritusmerkintöjä on kasassa nyt 31 avautumisvaiheen ja 33 ponnistusvaiheen hoidon verran. Lisäksi avustamista 13 synnytyksessä, joista 9 on ollut sektioita.
Työtarjouksia täältä on todellakin sadellut viime aikoina, jopa työhön ottamisesta vastaavan ylihoitajan tienoolta. Tiedän siis, että jos ei lähempää työtä löydy, niin täällä ainakin sitä olisi tarjolla. En kyllä haluaisi lähteä minnekään ilman Rakastani, ainakaan jos alamme odottaa perheenlisäystä valmistumiseni jälkeen. Ennen saliharjoittelua minulla ei ollut selvillä, mihin haluaisin valmistuttuani työllistyä. Nyt tuntuu siltä, että haluaisin olla synnytyssalikätilönä tai sitten kätilönä pienemmässä yksikössä, jossa hoidetaan koko kätilötyön asiakaskuntaa naistentautipotilaista raskaanaoleviin, synnyttäjiin ja synnyttäneisiin. Kotipuolessa synnytyssaliin työllistyminen tarkoittaisi siis juuri pelkkää synnytystoimintaa. Jos taas tänne tulisin, olisi työnkuva monipuolinen. Molemmat tarjoaisivat siis osaltaan todella hyvää kokemusta uran alkuun. Nämä työllistymismahdollisuudet tuntuvat houkuttelevimmilta siitäkin huolimatta, että ne olisivat vuorotyötä. Täällä myös työvuorosuunnittelu sujuu hyvin ja toivelähtöisesti, mikä on mielestäni todella tärkeää vuorotyön tekemisessä ja jaksamisen kannalta.
Synnytyssaliharjottelua on jäljellä vielä 3 viikkoa täällä, ja jatkan kotipuolessa vielä neljän viikon verran ensi syksynä. Aikalailla tasan kuukausi kesätöiden eli ensimmäisten oikeitten kätilönTÖIDEN alkuun!!
P.S. Kiitti Tiigle vinkistä (tiedät kyllä mistä!)
Terveisin
Kolmeen viimeiseen harjoitteluviikkoon on mahtunut kuusi yli 10 tunnin harjoittelupäivää, joista pisin oli 14 ja puolituntinen. Kylläpä nukutti makeasti tuon viimeisen vuoron jälkeen (eilen), jolloin lähdin harjoitteluun kutsusta klo 22.30 ja palasin kotiin klo 13.30... Nukuin klo 17-21, söin iltapalaa ja jatkoin unia aamu seitsemään asti. Tuossa unien välissä olo oli jokseenkin epätodellinen! Koska tältä viikolta tuli eiliseen mennessä jo yli 35 tuntia, päätin pitää vapaata ensi maanantaihin asti. Muutoin saisi kaksi vapaapäivää (pe-la) riittää, mutta R tulee lauantaiyönä, joten haluan pitkän kaipauksen jälkeen pyhittää sunnuntain yhdessäololle.
Tähän mennessä synnytyssaliharjoittelua on osaltani takana 440 tuntia eli jokseenkin 2/3 kaikesta saliharjottelusta. Suoritusmerkintöjä on kasassa nyt 31 avautumisvaiheen ja 33 ponnistusvaiheen hoidon verran. Lisäksi avustamista 13 synnytyksessä, joista 9 on ollut sektioita.
Työtarjouksia täältä on todellakin sadellut viime aikoina, jopa työhön ottamisesta vastaavan ylihoitajan tienoolta. Tiedän siis, että jos ei lähempää työtä löydy, niin täällä ainakin sitä olisi tarjolla. En kyllä haluaisi lähteä minnekään ilman Rakastani, ainakaan jos alamme odottaa perheenlisäystä valmistumiseni jälkeen. Ennen saliharjoittelua minulla ei ollut selvillä, mihin haluaisin valmistuttuani työllistyä. Nyt tuntuu siltä, että haluaisin olla synnytyssalikätilönä tai sitten kätilönä pienemmässä yksikössä, jossa hoidetaan koko kätilötyön asiakaskuntaa naistentautipotilaista raskaanaoleviin, synnyttäjiin ja synnyttäneisiin. Kotipuolessa synnytyssaliin työllistyminen tarkoittaisi siis juuri pelkkää synnytystoimintaa. Jos taas tänne tulisin, olisi työnkuva monipuolinen. Molemmat tarjoaisivat siis osaltaan todella hyvää kokemusta uran alkuun. Nämä työllistymismahdollisuudet tuntuvat houkuttelevimmilta siitäkin huolimatta, että ne olisivat vuorotyötä. Täällä myös työvuorosuunnittelu sujuu hyvin ja toivelähtöisesti, mikä on mielestäni todella tärkeää vuorotyön tekemisessä ja jaksamisen kannalta.
Synnytyssaliharjottelua on jäljellä vielä 3 viikkoa täällä, ja jatkan kotipuolessa vielä neljän viikon verran ensi syksynä. Aikalailla tasan kuukausi kesätöiden eli ensimmäisten oikeitten kätilönTÖIDEN alkuun!!
P.S. Kiitti Tiigle vinkistä (tiedät kyllä mistä!)
Terveisin
keskiviikko 5. toukokuuta 2010
5.5. Kansainvälinen kätilöpäivä



Eilen hoidin 31. ulosauttoni ja kolmannenkymmenennen avautumisvaiheen. Mielestäni näiden "tapausten" laskeminen tuntuu hirvittävän kylmältä, typerältä ja ulkokultaiselta. Kuinka opettavaista on tulla synnytyshuoneeseen "ottamaan koppi"? Entä miten kolmen tunnin avautumisvaiheen seuranta/hoito voidaan aina laskea yhtäläiseksi opiksi, vaikka joku synnyttäjä voi sen ajan nukkua (epiduraalipuudutuksen vaikutuksen alaisena), ja joku taas tarvitsee sinua koko ajan? Keskustelin tänään avautumisvaiheen hoidon kirjaamisesta hiljattain Vaasasta valmistuneen kätilön kanssa. Meidän koulun kätilöopiskelijoiden tulee hoitaa yhtä avautumisvaihetta vähintään kolme tuntia saadakseen merkinnän. Heillä sen sijaan ohjenuorana merkintöjen kirjaamiseen oli ollut, onko avautumisvaiheen hoidossa ollut jotain "erikoista", kuten esimerkiksi epiduraalipuudutuksen laitossa avustaminen. Huhhuh! Onko steriilien pakkauksien kaapista ottaminen ja steriilille pöydälle pudottaminen/ lääkeaineiden ojentaminen lääkärille jotenkin tärkeämpää opettavaisempaa haasteellisempaa kuin synnyttäjän kokonaisvaltainen tukeminen esim. läsnäolon, keskustelun ja kosketuksen avulla? Monesti juuri epiduraalipuudutuksen saaneet synnyttäjät tarvitsevat kätilön läsnäoloa vähemmän kuin kivun kanssa sitkuttelevat kanssasisarensa.
Kaikki tämä räknääminen johtuu EU-direktiivista 2005/36/EY, jonka mukaan kätilöopiskelijan tulee olla hoitanut 40 ulosauttoa ja 40 avautumisvaihetta ennen kuin on valmis saamaan laillistetun ammattihenkilön pätevyyttä. Jos "tapauksia" ei muuten ole tarpeeksi, voidaan riittäväksi katsoa myös 30 synnytyksen hoitoa, jos sen lisäksi on avustanut 20:ssa synnytyksessä (esim. "päästävissä operaatioissa"). Lisäksi kätilöopiskelijan harjoittelujen tulee sisältää 100 synnyttäneen naisen ja terveen vastasyntyneen lapsivuodeajan seurantaa ja hoitoa, 100 raskauden ajan neuvontaa ja 40 raskauden seurantaa ja hoitoa sekä 40 riskisynnyttäjän hoitoa raskauden, synnytyksen tai lapsivuodeajan aikana, 10 sairaan tai erityistarkkailua vaativan vastasyntyneen hoitoa sekä 30 naistentautipotilaan hoitoa.
Kätilöopiskelijan harjoittelukenttiin kuuluukin synnytyssalin lisäksi (ehkäisy- ja ) äitiysneuvola, raskaana olevien sairaalaosasto, äitiyspoliklinikka, synnytysvuodeosasto/lapsivuodeosasto, erityishoitoa vaativien vastasyntyneiden tehohoito-osasto
ja naistentautienosasto sekä -poliklinikka. Näitä merkintöjä kirjaillaan sitten eksakteine yksityiskohtineen Kätilöopiskelijan harjoittelun työkirjaan.
Tänään on kansainvälinen kätilöpäivä. Sen vuoksi ajattelin laittaa tänne "vähän" tietoa siitä, mitä nykypäivänä löytyy Suomessa (ja EU:ssa) sanan "kätilö" takaa. Kätilön työ voi siis olla paljon muutakin kuin synnytysten hoitoa (!). Kätilönä voi työskennellä synnytyssalin lisäksi sairaalassa esim. lapsivuodeosastolla, naistentautien osastolla ja poliklinikalla sekä äitiyspoliklinikalla esim. ultraäänihoitajana. Avopuolella kätilö voi työllistyä mm. neuvolaan, ensikotiin tai perhetyöhön ja yksityisellä puolella kätilöitä voi tavata gynekologisilla lääkäriasemilla, lapsettomuushoitojen yhteydessä sekä seksuaalineuvonnassa.
Alla oleva litania on tiivistelmä Opetusministeriön sevityksestä Ammattikorkeakoulusta terveydenhuoltoon. Koulutuksesta valmistuvien ammatillinen osaaminen, keskeiset opinnot ja vähimmäisopintopisteet.
Kätilön kliininen osaaminen perustuu vahvaan teoreettiseen osaamiseen, joka kattaa ajantasaisen hoitotieteellisen tiedon, kätilötyössä tarvittavan lääketieteellisen tiedon, farmakologian sekä yhteiskunta- ja käyttäytymistieteellisen tiedon. Näyttöön perustuva kätilötyö edellyttää ammatillista vastuuta, ongelmanratkaisu- ja päätöksentekotaitoja sekä asiakkaan/ potilaan kokonaishoidon ja kätilötyön menetelmien hallintaa.



KÄTILÖ
-on naisen, perheen ja väestön terveyden asiantuntija ja toimii seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistäjänä elämänkulun kaikissa vaiheissa.
- hallitsee ammatillisen vuorovaikutuksen ja asiakaslähtöisen neuvonnan periaatteet, menetelmät ja sisällöt seksuaali- ja lisääntymisterveyden sekä naisten hoitotyön osa-alueilla
- edistää yhteiskunnassa naisten, lasten ja perheiden hyvinvointia ja tasa-arvoa seksuaali- ja lisääntymisterveyden alueella
- suunnittelee, toteuttaa ja arvioi perhesuunnittelua, -valmennusta ja -neuvontaa
- ohjaa ja tukee asiakkaita vanhemmuuteen, parisuhteeseen ja perhe-elämään liittyvissä kysymyksissä
- toimii naisen ja perheen sosiaalisena tukena ja informoi raskauteen, synnytykseen ja vanhemmuuteen liittyvistä sekä perhettä koskevista sosiaalietuuksista
- hallitsee itsenäisesti normaalin raskauden, synnytyksen ja lapsivuodeajan vaiheet, seurannan ja hoidon suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin
- hallitsee ja toteuttaa asiantuntevaa imetysohjausta
- hallitsee alansa keskeisen farmakologisen tiedon ja toteuttaa lääkehoitoa turvallisesti lääkärin ohjeiden ja vallitsevan lainsäädännön mukaisesti
- tunnistaa raskauden, synnytyksen ja lapsivuodeajan häiriöt ja komplikaatiot sekä osaa toimia niiden edellyttämällä tavalla kätilötyössä
-hoitaa perätilasynnytyksen ja välitöntä hoitoa vaativat hätätilanteet synnytyksessä mikäli lääkäri ei ole paikalla
- tutkii, tarkkailee ja hoitaa itsenäisesti tervettä vastasyntynyttä
- osaa elvyttää vastasyntyneen ja turvata peruselintoiminnot
- edistää, tukee ja arvioi lapsen ja vanhempien välistä varhaista vuorovaikutusta
- toimii naistentautien hoitotyön asiantuntijana, joka määrittelee ja tunnistaa eri-ikäisten naisten voimavaroja ja mahdollisia terveysongelmia sekä suunnittelee, toteuttaa ja arvioi niiden pohjalta hoitotyötä toimien yhteistyössä potilaan ja lääkärin kanssa
- vastaa osaltaan hoidon suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin luotettavasta dokumentoinnista
KÄTILÖTYÖN OSAAMIS- JA TIETOALUEITA AIHEPIIREITTÄIN:
Nuorten, perhettä suunnittelevien ja ikääntyvien naisten kätilötyö
- eri-ikäisten tyttöjen ja naisten terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitäminen ja edistäminen
- nuorten ja aikuisten sekä heidän perheittensä kohtaaminen, tuki ja ohjaus
- gynekologiset tutkimukset ja näytteet
- raskauden ehkäisymenetelmät, ehkäisyn toteutus sekä niihin liittyvä ohjaus ja neuvonta
- seksuaaliteitse tarttuvat taudit, niiden tunnistaminen ja ehkäisy, seksuaalineuvonta
- raskauden keskeytyminen ja keskeyttäminen
- lapsettomuus
- gynekologiset sairaudet sekä keskeinen farmakologia ja hoitotyö
- ikääntyneiden naisten terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät erityiskysymykset
- lääkemääräykset ja lääkehoito ohjeiden ja lainsäädännön mukaisesti
Raskaana olevan naisen ja perheen kätilötyö
- erilaisten perheiden raskauden aikaisen terveysneuvonnan ja voimavarojen arviointi
- raskaudenajan terveysneuvonta ja terveystarkastukset
- vanhemmuuteen kasvu ja parisuhteen tukeminen
- perhe- ja synnytysvalmennuksen suunnittelu, toteutus ja arviointi
- riski- ja ongelmaraskauksien tunnistaminen, hoidon tarpeen arviointi, hoidon suunnittelu, toteutus ja jatkohoidon ohjaus
- perhesuunnittelu ja seksuaalineuvonta
Synnyttävän naisen kätilötyö
- synnyttäjän ja miehen/kumppanin voimavarojen, aktiivisuuden ja selviytymisen arviointi
- synnyttämään tulevan perheen hoidon suunnittelu ja ohjaus
- synnyttäjän ja synnytyksen avautumisvaiheen edistymisen tarkkailu ja seurantamenetelmät
- sikiön voinnin tarkkailu ja seurantamenetelmät
- synnytyskipu, sen merkitys ja hallinta
- farmakologiset ja ei-farmakologiset kivunlievitysmenetelmät
- häiriöiden toteaminen synnytyksen kulussa ja niiden edellyttämä toiminta
- välilihan leikkaamisen tarpeen arviointi, puuduttaminen ja leikkaaminen
- ponnistusvaiheen hoitomenetelmien hallinta
- vastasyntyneen tutkiminen, tarkkailu ja hoitotyö
- vastasyntyneen virvoittelu, elvytys ja peruselintoimintojen turvaaminen siirtotilanteissa
- jälkeisvaiheen hoitomenetelmien hallinta ja istukan tarkastaminen
- välilihan leikkaushaavan ja repeämän puudutus ja ompelu
- synnytyksen jälkeiset hoitotoimenpiteet, -menetelmät sekä synnyttäjän ja vastasyntyneen voinnin seuranta, ennakointi ja tilanteen vaatima toiminta
- varhaisen vuorovaikutuksen ja varhaisimetyksen havainnointi ja tukeminen
- synnytyksen hoitoon liittyvät erityistilanteet, ennakointi, päätöksenteko ja tilanteen vaatima toiminta
- riskisynnyttäjien hoidon suunnittelu, toteutus ja arviointi yhteistyössä lääkärin ja muiden ammattiryhmien kanssa
- ensitiedon antamiseen osallistuminen, kun vastasyntynyt on sairas, vammainen tai kuolee
- perheen hoidon jatkuvuudesta ja hoitotyön dokumentoinnista huolehtiminen
Synnyttäneen naisen, vastasyntyneen ja perheen kätilötyö
- vanhempien ja vastasyntyneen varhaisen vuorovaikutuksen havainnointi ja tukeminen
- synnyttäneen naisen voinnin ja voimavarojen tarkkailu, hoitotyö ja ohjaus
- vastasyntyneen vointi, voinnin muutosten tarkkailu ja hoitotyö
- imetyksen ja vierihoidon havainnointi ja ohjaus
- miehen/kumppanin tuki vastasyntyneen hoitoon osallistumisessa ja imetyksessä
- synnyttäneen naisen kotiinlähtötarkastus synnytysvuodeosastolla
- hoidon jatkuvuuden turvaaminen perusterveydenhuollossa
- kotihoidon ohjaus, seksuaalineuvonta ja perhesuunnittelu
- erityistukea tarvitsevien perheiden tunnistaminen ja jatkohoidosta huolehtiminen yhteistyössä eri ammattiryhmien kanssa
Erityistarkkailua tarvitsevan vastasyntyneen kätilötyö
- vastasyntyneen ennenaikaisuuden, vamman tai kuoleman aiheuttama kriisi ja vanhempien tukeminen
- erityistarkkailua tarvitsevan vastasyntyneen voinnin muutosten tunnistaminen ja hoitotyö yhteistyössä eri ammattiryhmien kanssa
- sairaiden ja pienipainoisten vastasyntyneiden perus- ja erityishoito sekä hoitolaitteiden tuntemus ja käyttö
- imetysohjaus ja maidontuotannon ylläpito erityistilanteissa



Paljon on siis opeteltavaa 4.5 vuoden koulutuksen aikana, ja paljon jää valmistumisen jälkeen opittavaksi työssä. Haasteet eivät tässä ammatissa ainakaan tule loppumaan kesken!
PS. Yksittäisenä sivuseikkana mainittakoon lopuksi, että kätilön on Suomessa vanhin naisten (koulutuksen kautta saatu) ammatti. Tänä vuonna Suomen kätilökoulutus täyttää 194 vuotta!
PPS. Vastasyntynyt-aiheisia kuvia google-haulla etsiessäni löysin kauniita valokuvia täältä
sunnuntai 27. joulukuuta 2009
Jouluisia aatoksia
Tämä kätilöopiskelija on nyt lomalla, eli töissä - sairaanhoitajana. Täysiaikaisenkin työn tekeminen tuntuu kyllä lomalta intensiivisen harjoittelujakson jälkeen. Harjoittelussa kun vuorot ovat vähän mitä sattuu, kun niihin ei itse voi paljoakaan vaikuttaa. Meidän osastolla saa suunnitella työvuoronsa itse, tai siis toivoa niin paljon kuin haluaa. Toiveet toteutetaan sikäli kuin osaston tarpeet ja muiden työntekijöiden toiveet menevät yksiin omien toiveiden kanssa. Tässä kolmen viikon työrupeamassa vaihdoin osastonhoitajan pyynnöstä yhden toivomani iltavuoron aamuvuoroksi, muuten työvuorolista oli suunnitelmani/toiveeni mukainen.
Minulle toimiva työvuorosuunnittelu on todella iso osa työhyvinvointia ja jaksamista. 3-vuorotyössä saa kyllä elimistönsä ja elämänsä sekaisin, jos antaa työn käydä kaiken muun edellä. Kun voi itse suunnitella omat työvuoronsa, työ asettuu palvelemaan muuta elämää sen sijaan, että koko muu elämä ja vapaa-aika määrittyisi työn mukaan. Näin tahdon omassa elämässäni olevan, ainakin tässä elämänvaiheessa. Onhan työaika kuitenkin vain 1/3 kaikesta ajasta, maksimissaan, joten annetaan sille se 1/3 painoarvoa, maksimissaan. Ammattikorkean opintopsykologi taannoin osuvasti sanoi, että työlle ei pidä antaa enempää kuin mitä työ tekijälleen antaa – muuten uupuu.
Ja kyllä se lämmittää mieltä, kun saa (lähes) täyttä palkkaa tekemästään työstä. Sen jälkeen, kun on tehnyt opintoihin liittyvää hoitoalan harjoittelua tähän mennessä 52 viikkoa ”palkkanaan” opintotuki, niin sairaanhoitoajan palkka 5% täysimääräisestä vähennettynä (epäpätevyyden johdosta) tuntuu ruhtinaallisesta korvaukselta tehdystä työstä :). Motivoi jonkin verran enemmän olla työmaalla se 1/3 ajastaan. Ja vaikka ei paljoa tapahtuisikaan, niin siellä ei ole vaan aikaansa hukkaamassa, kun raha kuitenkin juoksee.
Joulusta:
Joulu sujui rauhallisissa merkeissä työn lomassa, oman rakkaan seurassa. Juhla-ateria syötiin iltavuoron ja hautausmaakävelyn jälkeen aattoyönä, taisipa mennä joulupäivän puolelle. Itse valmistamamme jouluateria koostui peruna-, porkkana- ja lanttulaatikosta, uunilohesta, kermaviilikastikkeesta, italiansalaatista, keitetyistä perunoista, porkkanoista, herneistä ja punajuurista sekä kaupan karjalanpiirakoista ja punaviinistä. Aattoaamu olikin jo aloitettu riisipuurolla ja luumu-rusinasopalla. Kaupasta ostetut saaristolaisleipä, punajuurisalaatti ja kotikalja sekä itse valmistettu luumurahka saivat odottaa vuoroaan joulupäivän lounaalle, koska kaikkea ei aattoyönä yksinkertaisesti mahaan mahtunut.
Jouluaterian jälkeen oli perinteisesti lahjojen avaamisen aika. Lahjapaketeista avautui yksi toisensa jälkeen mitä mielekkäämpiä lahjoja. Mainittakoon esimerkiksi siniset huopatossut, pop-taidekirja ja lahjakortti erä-/retkeilytarvikeliikkeeseen :). Kiitos rakkaat perheenjäsenet ja ystävät ihanista lahjoista! Tunnettepa minut hyvin, kun osaatte kysymättäkin antaa mieleisiä lahjoja!
Joululomalla olen myös ehtinyt nähdä monia niin outoja kuin ilahduttaviakin unia, ja koska herätyskello ei ole ollut sotkemassa heräämisprosessia, olen myös muistanut niistä jotain herättyäni :). 22.12 yönä näin unta, jossa kohtasin kotimatkallani miekkavalaan, suuren rusakon ja vieläpä uljaan sarvipään tien varressa. Laitankin tähän kuvitukseksi Mirko Hanákin näkemyksiä noista unielukoista. Olenpa ennenkin sanonut, että tuo kuvittaja on maalannut sieluni kuvat näkyviin.

25.12 yöllä olin taas vähällä päätyä hoitamaan synnytystä (pitkästä aikaa!), mutta uni kääntyikin siihen, että olin synnyttänyt pojan. Vaaleanpunaisessa synnytysmekossani katsoin häntä rakastuneesti huomaten hänen olevan aivan isänsä näköinen – aivan samanlaiset silmät – ja vastasyntynyt hymyili minulle! Rakas pieni poikamme käsivarsillani sain herätä uuteen aamuun. Totta kai jaoin uneni R:n kanssa herätessäni hänen vierestään, ja uni ilahdutti kyllä häntäkin. Meillä on ollut perheessä usein tapana keskustella näkemistämme unista: ”Miten nukuit? Minkälaista unta näit?”... Se on mielestäni mukava tapa, koska unet ovat iso osa elämää, ja jäsentävät mielenkiintoisella tavalla valve-elämässä koettua ja nähtyä sekä alitajunnassa tapahtunutta. Ylipäätään unille annetaan yhteiskunnassamme yllättävän vähän painoarvoa siihen nähden, miten iso osa elämää ne ovat. Jotkut osaavat unennäköä arvostaa:
Ei ole totta, ei ole totta, että tulimme elämään maan päälle
Nukkuaksemme tulimme, nähdäksemme unia
Kevätruohon lailla sydämemme viheriöi, sydämemme lehdet versovat
Mutta muuten olemme kuin ruusut, kukoistavat, kuihtuvat
- sanonut atsteekki-intiaani
On ollut ihanaa, kun on ollut pakkasta, lunta ja aurinkoa. Maisema on kaunis. Toissapäivänä löysin työmatkallani kultaisen keskitienkin, mutta enpä lähtenyt sitä seuraamaan :)
On ollut ihanaa saada viettää rattoisia lomapäiviä Rakkaan huomassa. Tänään saan hänet takaisin yhden päivän reissultaan, lupasi tulla nukkumaan luokseni, jotta voin kömpiä yövuorosta kotiutuessani hänen kainaloonsa. Huomenna sitten yhdessä rintaliiviostoksille, huh! Odotettavissa pitkä ja hikinen ostosreissu, ennen kuin löytyy a) sopivat b) mukavat c) istuvat d) kauniit e) kohtuuhintaiset rintsikat. Ei taida mies tietää, mihin joutuu, kun lähtee kanssani siihen pyöritykseen, mutta saapahan olla mukana valitsemassa mieleisiä ;) Kriteerit täyttävien rintaliivien löytäminen on niitä vaikeimpia tehtäviä vaatteiden ostossa, myös farkkujen ostaminen kuuluu vaikeimpiin.
Ostamisesta puheen ollen: Bookplussasta saapuneen ilmoituksen perusteella tilaamani kirjat ovat jo matkalla, joten ne saapunevat postitoimistoon alkavalla viikolla. En malta odottaa, että pääsen niiden lukuun!!
P.S. On ollut kiva huomata kävijälaskurista + kommenteista, että blogillani on seuraajia :) Tervetuloa uudelleen!
P.P.S. Vuoropuhelu sallittua.
lauantai 19. joulukuuta 2009
Ilon kyyneliä
Tänään työvuoroni alkupuolella kuulin potilashuoneesta jonkun käytävällä kysyvän minua nimeltä. Kun lähdin käytävälle katsomaan, kuka siellä minua kysyy, oli siellä minua vastassa yllätyksekseni synnytyssaliharjoittelun ohjaaja muikea hymy kasvoillaan. "Nyt saa jo loppua tämä!",sanoi hän ojentaen meille osoitettua kiitoskirjettä synnyttäjältä. Ihmettelin, että keneltä näitä vielä tulee, kun harjoittelukin jo päättynyt. Ohjaaja, joka oli jo lukenut kirjeen, selvensi, että kyseessä oli eräs edeltävällä viikolla synnytäneistä äideistä. Kiitin häntä halaten ja pala kurkussa toivotin hyvää joulua. Olin jotenkin tosi liikuttunut. Jo eilisestä jäi niin hyvä maku, ja nyt vielä lisää tällaista... Pian ohjaajani lähdettyä takaisin kohden omaa työmaataan luin jo kirjettä kyynelet silmissä. Kiitokset oli kirjoitettu pitkän kaavan mukaan, ja mukaan oli liitetty kuva maailmaan auttamastamme pienokaisesta. Kirjettä lukiessani työkaveri kysyi: "Itketkö sä, vai nauratko?" "Molempia", vastasin liikuttuneena. Aivan mielettömän hienoa kuulla, että jollekin on jäänyt niin hyvä mieli omasta synnytyksestä, ja siinä saadusta avusta & tuesta! Aivan mielettömän hienoa työtä tämä kätilön työ, ja niin palkitsevaa!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
