Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rakkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rakkaus. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 8. toukokuuta 2011
Hyvä päivä
Eilen meillä vietettiin kaksivuotispäivää. Oli jännä ja hauska lukea, mitä kirjoitin päivästä vuosi sitten. En edes muistanut, että viime vuosipäivä vietettiin toisistamme erillään, sillä mieleeni oli jäänyt vain vuosipäivän vietto silloin muutama päivä oikean vuosipäivän jälkeen. Tänä vuonna vietettiin varsinaista vuosipäivää siis ensimmäisen kerran. Ja tänä vuonna vietettiinkin sitä kolmisin, minä, R ja Vauva <3
Aamu alkoi kahdella aamiaisella vuoteeseen. Tosin hieman eri syistä, kuin voisi olettaa. Eilisaamuna kohtu oli taas niin supisteluherkkä (ehkä 12 tunnin yöpaastosta johtuen?), että sängystä ei ollut nouseminen ennen kunnon aamupalan nauttimista. Vuosipäivän aamun kunniaksi pyysin R:n keittämään minullekin pienen kupillisen kahvia :) Viime kupillisesta onkin jo aikaa...
Supistelu onneksi rauhoittui nautittujen aamiaisten jälkeen. Aurinkoa riitti aamusta saakka, ja valo houkutteli meidät ulos pienelle kävelylle keskipäivän aikaan. Muisteltiin vuodentakaista aikaa, ja puheltiin tulevasta. Yhdeltä meillä olikin pöytävaraus läheiseen hienoon ravintolaan. En kyllä muista, olenko ikinä syönyt aiemmin niin hienossa ravintolassa, alku- ja jälkiruokaa myöten. Ja jokainen ruokalajike oli aivan ihana!
Loppupäivä sujui kaikin puolin rauhallisesti ja rakkaudellisessa ilmapiirissä. Tärkeimmältä tuntui olla vaan yhdessä. Illalla saatoin nukahtaa tyytyväisin ja onnellisin mielin.
Supistelu onneksi rauhoittui nautittujen aamiaisten jälkeen. Aurinkoa riitti aamusta saakka, ja valo houkutteli meidät ulos pienelle kävelylle keskipäivän aikaan. Muisteltiin vuodentakaista aikaa, ja puheltiin tulevasta. Yhdeltä meillä olikin pöytävaraus läheiseen hienoon ravintolaan. En kyllä muista, olenko ikinä syönyt aiemmin niin hienossa ravintolassa, alku- ja jälkiruokaa myöten. Ja jokainen ruokalajike oli aivan ihana!
Loppupäivä sujui kaikin puolin rauhallisesti ja rakkaudellisessa ilmapiirissä. Tärkeimmältä tuntui olla vaan yhdessä. Illalla saatoin nukahtaa tyytyväisin ja onnellisin mielin.
sunnuntai 25. heinäkuuta 2010
Kesän parhaat päivät
Se peruuntunut suunnitelma toteutuikin :) Lauantai oltiin siis R:n kanssa reissun päällä:
Pori Jazzeilla nähtiin meidän lemppari, Massive attack. Yleisö oli sen verran siistiä ja tekniikkapuolikin toimi niin, että saatettiin molemmat täysillä keskittyä nauttimaan itse musiikista ja hienosta lavashowsta. Oli nimittäin mahtava show ja hieno tunnelma!
Niin hienoa, että saatiin jakaa tuo kokemus yhdessä
ja suudelmat sateessa lämpimän kesäyön hämärässä...


Sunnuntaina aloitettiin yhteisen asunnon hakeminen, käytiin mustikassa ja syötiin tortilloja kotona valmistetuin herkkutäyttein. Illalla lähdettiin läheiselle laavulle, jossa sain kuunnella R:n kitarointia ja laulaa kitarasäestyksellä seuraavan päivän puolelle saakka.
Otto Donnerin sävellys Kuka kertoisi minulle alkaa jo sujua minunkin äänelläni :) Tämä Aulikki Oksasen runo on mielestäni todella kaunis:
Kuka kertoisi minulle, miksi valkeat perhoset
kukittavat yön sametti-ihon?
Kuka kertoisi minulle?
Kun ihmiset kulkevat, mykät ja vieraat
ja heillä on lumiset panssarikasvot,
niin lumiset kasvot! ja täytetyn linnun silmät.
Kuka kertoisi minulle, miksi aamulla ruohossa
alkavat rastaat salaisen leikin?
Kuka kertoisi minulle?
Kun porteilla seisovat mustat sotilaat
ja heillä on käsissään kuihtuneet ruusut
niin kuihtuneet ruusut!
ja taittuneet ruskoliljat.
Kuka kertoisi minulle, hiljaa auringon varjossa
miten voisin riisua sydämeni?
Kuka kertoisi minulle?
Jos tulisit luokseni niittyjen poikki
jos tulisit lähelle ja varovasti
niin varovasti!
avaisit sydämen vaatteet.
Helle on helpottanut. Ulkona on kuuma, mutta aurinko on enimmäkseen pysynyt piilosilla pilvien takana ja tuulessa on jo loppukesän raikkautta. Yöaikaan on saatu sateita. Nukuttua saa nyt paremmin.
Pori Jazzeilla nähtiin meidän lemppari, Massive attack. Yleisö oli sen verran siistiä ja tekniikkapuolikin toimi niin, että saatettiin molemmat täysillä keskittyä nauttimaan itse musiikista ja hienosta lavashowsta. Oli nimittäin mahtava show ja hieno tunnelma!
Jo yksin musiikillinen anti riittäisi ajamaan hurmokseen, mutta yhdessä valojen ja screenin kanssa audiovisuaalinen yhteisvaikutelma on pakahduttavan totaalinen.kirjoittaa Mikko I. Elokin seuraavan päivän Satakunnan Kansassa.
Niin hienoa, että saatiin jakaa tuo kokemus yhdessä
ja suudelmat sateessa lämpimän kesäyön hämärässä...
Sunnuntaina aloitettiin yhteisen asunnon hakeminen, käytiin mustikassa ja syötiin tortilloja kotona valmistetuin herkkutäyttein. Illalla lähdettiin läheiselle laavulle, jossa sain kuunnella R:n kitarointia ja laulaa kitarasäestyksellä seuraavan päivän puolelle saakka.
Otto Donnerin sävellys Kuka kertoisi minulle alkaa jo sujua minunkin äänelläni :) Tämä Aulikki Oksasen runo on mielestäni todella kaunis:
Kuka kertoisi minulle, miksi valkeat perhoset
kukittavat yön sametti-ihon?
Kuka kertoisi minulle?
Kun ihmiset kulkevat, mykät ja vieraat
ja heillä on lumiset panssarikasvot,
niin lumiset kasvot! ja täytetyn linnun silmät.
Kuka kertoisi minulle, miksi aamulla ruohossa
alkavat rastaat salaisen leikin?
Kuka kertoisi minulle?
Kun porteilla seisovat mustat sotilaat
ja heillä on käsissään kuihtuneet ruusut
niin kuihtuneet ruusut!
ja taittuneet ruskoliljat.
Kuka kertoisi minulle, hiljaa auringon varjossa
miten voisin riisua sydämeni?
Kuka kertoisi minulle?
Jos tulisit luokseni niittyjen poikki
jos tulisit lähelle ja varovasti
niin varovasti!
avaisit sydämen vaatteet.
Helle on helpottanut. Ulkona on kuuma, mutta aurinko on enimmäkseen pysynyt piilosilla pilvien takana ja tuulessa on jo loppukesän raikkautta. Yöaikaan on saatu sateita. Nukuttua saa nyt paremmin.
perjantai 7. toukokuuta 2010
Vuosipäivä
Tänään on minun ja R:n vuosipäivä. Tekee mieli valottaa meidän taustaa niille, jotka eivät sitä muuten kuin blogin kautta tunne.
Här berättar jag en kärlekshistoria:
Tapasimme R:n kanssa syksyllä 2008 yliopiston opiskelijaravintolassa, jossa olimme molemmat yksinämme liikkeellä. Puoli viiden aikaan iltapäivällä. Hän aamiaisella. Minä päivällisellä. Juttu luisti alusta alkaen ja ensimmäisen tapaamiskerran päättyessä hän pyysi puhelinnumeroani, "jos vaikka käytäisiin joskus jollain keikalla yhdessä". Ensimmäiseen keikkaan olikin siitä paljon aikaa, mutta tapasimme sattumalta jo seuraavana päivänä - samassa paikassa, mutta aivan eri aikaan: puolilta päivin. Lounaan jälkeen pyysin häntä kahville yliopiston ja kotini välillä sijaitsevaan kuppilaan, ja hän tarttui oitis tarjoukseen. Loppusyksyn tapailimme kaveruksina mitä yllättävimmissä, usein ennaltasopimattomissa yhteyksissä. Ennen joulua, tarjottuaan minulle kyydin kotiin erään keikan jälkeen, hän tunnusti minulle ihastuksensa autossa kotini edustalla. Se oli kutkuttava ja romanttinen hetki, vaikken tuolloin osannutkaan tuntea täysin samoin häntä kohtaan.
Joulun jälkeen jatkoimme tapailua lähinnä lauluharjoitusten merkeissä (R tarjosi minulle säestysapua, kun harjoittelin laulutunteja varten). Usein pianon äärellä vietetyt hetket venähtivät melko pitkiksi, kun jäimme harjoitusten jälkeen jutustelemaan milloin mistäkin aiheesta. Hänen kanssaan vietetyt hetket olivat aina miellyttäviä ja mutkattomia ja käydyt keskustelut antoisia. Näin välillämme kuitenkin paljon erilaisuuksia, joita pidin ylitsepääsemättöminä esteinä parisuhteen muodostamiselle hänen kanssaan. Tuossa vaiheessa en myöskään juurikaan kokenut halua tai kaipausta hänen fyysiseen läheisyyteensä. Tiheiden tapaamisten, mielenkiintoisten keskustelujen ja yhdessä vietetyn ainutlaatuisen ajan myötä opin tuntemaan häntä vähä vähältä paremmin, ja arvostamaan hänessä, hänen suhtautumisessaan minuun ja muihin läheisiinsä sekä yhdessä viettämässämme ajassa sellaisia asioita, jotka eivät lyhyen tuntemisen perusteella olleet tulleet esille. Se, että hän oli eroavaisuuksistamme huolimatta valmis hyväksymään minut, minun läsnäoloni ja tarpeeni hänen elämässään täydellisesti sellaisinaan, opetti minuakin sietämään hänen erilaisuuttaan. Eroavaisuuksien ohella aloin kokea yhteenkuuluvuuden tunnetta ja nähdä paljon kauneutta yhteisissä hetkissämme. Minulle oli outoa, etten todellakaan tiennyt, mitä halusin hänen suhteensa. Yleensä tiedän.
Se taisi olla helmikuuta, kun sain vihdoin hieman selvyyttä tunteisiini ja ajatuksiini ja tunnustetuksi itselleni ja hänelle, että "en edelleenkään ole varma, haluanko suhteeltamme enempää, mutta jos sinä vielä haluat, niin olen valmis kokeilemaan". Hän oli kuitenkin jo ehtinyt asennoitua siihen, että ollaan vaanystäviä, ja hänen tunteensa minua kohtaan olivat laantuneet, joten jatkettiin siitäkin eteenpäin vaanystävinä. Jossain se rakkaus ehkä kuitenkin edelleen kyti, koska hiljalleen hän alkoi empimään, josko sittenkin haluaisi seurustella kanssani. Se oli vapunaatto, kun tajusin olevani tosi väsynyt siihen epävarmuuteen. Muiden silmissä aloimme jo olla pari, mutta R ei edelleenkään tiennyt, onko valmis seurustelemaan, onko hänellä - ja meillä - edellytyksiä siihen. Vappupäivänä sanoin, etten enää jaksa sitä epävarmuutta: "Haluan miehen, joka TIETÄÄ haluavansa minut." Lähdin reissuun, meni muutama päivä ja reissusta palattuani hän halusi tavata minut saadakseen sanotuksi: "Olen ajatellut, ja nyt tiedän, että haluan seurustella kanssasi. Haluan yrittää". Se oli 7.5. Yksi vuosi tästä takaperin. Siitä on tähän on tultu. Melko tyytyväisinä, ja varmoina siitä, että yhdessä haluamme jatkaa.
Liitän tähän otteen Ahmad Shamlun kauniista runosta Kaiken kattava rakkaus:
Minä en ole taru sinun kertoa.
Minä en ole laulu sinun laulaa.
Minä en ole ääni sinun kuulla
enkä mitään sinun nähdä
enkä mitään sinun tietää.
- -
Puu puhuu metsän kanssa,
ruoho niityn
tähden taivaan
ja minä puhun sinun kanssasi.
Kerro minulle nimesi.
Anna minulle kätesi.
Sano minulle sanasi.
Anna minulle sydämesi.
Minä olen yltänyt sinun juurillesi,
puhunut kaikille sinun huulillasi.
Minun käteni ovat kättesi tutut.
- -
Anna minulle kätesi,
sinun kätesi ovat kätteni tutut.
Sinä myöhään löydetty! Minä puhun kanssasi
niin kuin pilvi myrskyn,
niin kuin ruoho niityn,
niin kuin sateet meren,
niin kuin lintu kevään
ja niin kuin puu puhuu metsän kanssa.
Sillä minä
olen yltänyt yltänyt sinun juurillesi,
sillä minun ääneni
on sinun äänesi tuttu.
Lainaus kirjasta Vain ääni jää. Runoja Iranista.

Vietämme tämän merkkipäivän erillämme, koska hän on Lontoon matkalla ja minä täällä Ahvenanmaalla. Mutta hän on alati läsnä, koska hänellä on sijansa minussa, sydämessä, ajatuksissa. Jo huomenna matkaa hän luokseni, oma tosimieheni, joka puhuu, pussaa, paijaa, nauraa ja itkee! <3
Här berättar jag en kärlekshistoria:
Tapasimme R:n kanssa syksyllä 2008 yliopiston opiskelijaravintolassa, jossa olimme molemmat yksinämme liikkeellä. Puoli viiden aikaan iltapäivällä. Hän aamiaisella. Minä päivällisellä. Juttu luisti alusta alkaen ja ensimmäisen tapaamiskerran päättyessä hän pyysi puhelinnumeroani, "jos vaikka käytäisiin joskus jollain keikalla yhdessä". Ensimmäiseen keikkaan olikin siitä paljon aikaa, mutta tapasimme sattumalta jo seuraavana päivänä - samassa paikassa, mutta aivan eri aikaan: puolilta päivin. Lounaan jälkeen pyysin häntä kahville yliopiston ja kotini välillä sijaitsevaan kuppilaan, ja hän tarttui oitis tarjoukseen. Loppusyksyn tapailimme kaveruksina mitä yllättävimmissä, usein ennaltasopimattomissa yhteyksissä. Ennen joulua, tarjottuaan minulle kyydin kotiin erään keikan jälkeen, hän tunnusti minulle ihastuksensa autossa kotini edustalla. Se oli kutkuttava ja romanttinen hetki, vaikken tuolloin osannutkaan tuntea täysin samoin häntä kohtaan.
Joulun jälkeen jatkoimme tapailua lähinnä lauluharjoitusten merkeissä (R tarjosi minulle säestysapua, kun harjoittelin laulutunteja varten). Usein pianon äärellä vietetyt hetket venähtivät melko pitkiksi, kun jäimme harjoitusten jälkeen jutustelemaan milloin mistäkin aiheesta. Hänen kanssaan vietetyt hetket olivat aina miellyttäviä ja mutkattomia ja käydyt keskustelut antoisia. Näin välillämme kuitenkin paljon erilaisuuksia, joita pidin ylitsepääsemättöminä esteinä parisuhteen muodostamiselle hänen kanssaan. Tuossa vaiheessa en myöskään juurikaan kokenut halua tai kaipausta hänen fyysiseen läheisyyteensä. Tiheiden tapaamisten, mielenkiintoisten keskustelujen ja yhdessä vietetyn ainutlaatuisen ajan myötä opin tuntemaan häntä vähä vähältä paremmin, ja arvostamaan hänessä, hänen suhtautumisessaan minuun ja muihin läheisiinsä sekä yhdessä viettämässämme ajassa sellaisia asioita, jotka eivät lyhyen tuntemisen perusteella olleet tulleet esille. Se, että hän oli eroavaisuuksistamme huolimatta valmis hyväksymään minut, minun läsnäoloni ja tarpeeni hänen elämässään täydellisesti sellaisinaan, opetti minuakin sietämään hänen erilaisuuttaan. Eroavaisuuksien ohella aloin kokea yhteenkuuluvuuden tunnetta ja nähdä paljon kauneutta yhteisissä hetkissämme. Minulle oli outoa, etten todellakaan tiennyt, mitä halusin hänen suhteensa. Yleensä tiedän.
Se taisi olla helmikuuta, kun sain vihdoin hieman selvyyttä tunteisiini ja ajatuksiini ja tunnustetuksi itselleni ja hänelle, että "en edelleenkään ole varma, haluanko suhteeltamme enempää, mutta jos sinä vielä haluat, niin olen valmis kokeilemaan". Hän oli kuitenkin jo ehtinyt asennoitua siihen, että ollaan vaanystäviä, ja hänen tunteensa minua kohtaan olivat laantuneet, joten jatkettiin siitäkin eteenpäin vaanystävinä. Jossain se rakkaus ehkä kuitenkin edelleen kyti, koska hiljalleen hän alkoi empimään, josko sittenkin haluaisi seurustella kanssani. Se oli vapunaatto, kun tajusin olevani tosi väsynyt siihen epävarmuuteen. Muiden silmissä aloimme jo olla pari, mutta R ei edelleenkään tiennyt, onko valmis seurustelemaan, onko hänellä - ja meillä - edellytyksiä siihen. Vappupäivänä sanoin, etten enää jaksa sitä epävarmuutta: "Haluan miehen, joka TIETÄÄ haluavansa minut." Lähdin reissuun, meni muutama päivä ja reissusta palattuani hän halusi tavata minut saadakseen sanotuksi: "Olen ajatellut, ja nyt tiedän, että haluan seurustella kanssasi. Haluan yrittää". Se oli 7.5. Yksi vuosi tästä takaperin. Siitä on tähän on tultu. Melko tyytyväisinä, ja varmoina siitä, että yhdessä haluamme jatkaa.
Liitän tähän otteen Ahmad Shamlun kauniista runosta Kaiken kattava rakkaus:
Minä en ole taru sinun kertoa.
Minä en ole laulu sinun laulaa.
Minä en ole ääni sinun kuulla
enkä mitään sinun nähdä
enkä mitään sinun tietää.
- -
Puu puhuu metsän kanssa,
ruoho niityn
tähden taivaan
ja minä puhun sinun kanssasi.
Kerro minulle nimesi.
Anna minulle kätesi.
Sano minulle sanasi.
Anna minulle sydämesi.
Minä olen yltänyt sinun juurillesi,
puhunut kaikille sinun huulillasi.
Minun käteni ovat kättesi tutut.
- -
Anna minulle kätesi,
sinun kätesi ovat kätteni tutut.
Sinä myöhään löydetty! Minä puhun kanssasi
niin kuin pilvi myrskyn,
niin kuin ruoho niityn,
niin kuin sateet meren,
niin kuin lintu kevään
ja niin kuin puu puhuu metsän kanssa.
Sillä minä
olen yltänyt yltänyt sinun juurillesi,
sillä minun ääneni
on sinun äänesi tuttu.
Lainaus kirjasta Vain ääni jää. Runoja Iranista.

Vietämme tämän merkkipäivän erillämme, koska hän on Lontoon matkalla ja minä täällä Ahvenanmaalla. Mutta hän on alati läsnä, koska hänellä on sijansa minussa, sydämessä, ajatuksissa. Jo huomenna matkaa hän luokseni, oma tosimieheni, joka puhuu, pussaa, paijaa, nauraa ja itkee! <3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
