tiistai 13. huhtikuuta 2010

(II) "Mitään matkaa ei ole"

R oli koko viikonlopun studiossa äänityspuuhissa lähes ympärivuorokautisesti, emmekä tuona aikana kerenneet puhelun verran olemaan yhteydessä. Kuten monesti muinakin iltoina, ajattelin, että jospa sitten unessa saisin hänet nähdä. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä näinkin todella erikoista ja puhuttelevaa unta.

Olen kotonani jossain ruotsinkielisessä paikassa, kun yllättäen rakastettuni saapuu luokseni siilitukkaisena ja siloposkisena nuorukaisena. ”KULTA!”, huudahdan yllättävästä saapumisesta hämmästyneenä, ja pyydän häntä välittömästi tulemaan sohvalle/sängylle lähelleni. Hän asettuu vierelleni, puoliksi päälletysten ja kertoo: ”Nyt ovat ihmiset ja aaveet liikkeellä, joten oli minun aikani lähteä. Nyt on matkustamisen aika. Merkit ovat ilmassa, sen näkee kaikesta: raha, ihmiset, ilmakin on liikkeessä. Olen vain kevyenä seurannut ilmavirtaa.” Hän pyytää minulta avaimia matkansa jatkamiseksi johonkin tiettyyn suuntaan. Kun näytän olevani ymmälläni hänen pyynnöstään, hän lausahtaa: ”Mitään matkaa ei ole, pelkästään siirtymistä ajasta ja paikasta toiseen.” Tässä kohtaa mietin, jäädäkö seuraamaan mielenkiintoista unta silläkin uhalla, että unohdan unessa kuulemani, vaiko herätä painamaan uni mieleeni.






























Päätin herätä ja kirjoittaa viimeisimmän lauseen ylös. Loput muistin ja kirjoitin ylös herättyäni. Ikävä tosiaan on tainnut olla asialla, kun samaisena aamuna herätyskellon soidessa säikähdin, kun luulin nukahtaneeni uudelleen "ennen harjoitteluun lähtöäni käymämme puhelun" jälkeen. Todellisuudessa puhelu käytiin siis vain unessa.


Unet olivat poikkeuksellisen todentuntuisia ja voimakkaita, joten minun oli kysyttävä R:ltä, oliko hän sattunut unessaan käymään luonani tai soittamaan minulle. Hän kertoi unissaan olleensa täällä ja puhuneensa kanssani puhelimessa, mutta muita yhtäläisyyksiä uniemme yksityiskohdissa ei ollut.

Eilen illalla kävimme kyllä sitten oikeankin puhelun, sellaisen ikäväpuhelun. Ensimmäistä kertaa tuli oikeasti haikea olo R:n ääntä kuullessa. Olisi vain ollut niin ihanaa saada se äänilähde siihen korvaetäisyydelle, ja mieluiten myös näkö- ja kosketusetäisyydelle. Mutta niinhän se on, ettei mitään välimatkaa ole. Poissa, mikä poissa - ja läsnä se, mikä läsnä sydämessä. Viikon päästä jo konkreettisena tässä.


Näine ajatuksineen,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti