Tämä kätilöopiskelija on nyt lomalla, eli töissä - sairaanhoitajana. Täysiaikaisenkin työn tekeminen tuntuu kyllä lomalta intensiivisen harjoittelujakson jälkeen. Harjoittelussa kun vuorot ovat vähän mitä sattuu, kun niihin ei itse voi paljoakaan vaikuttaa. Meidän osastolla saa suunnitella työvuoronsa itse, tai siis toivoa niin paljon kuin haluaa. Toiveet toteutetaan sikäli kuin osaston tarpeet ja muiden työntekijöiden toiveet menevät yksiin omien toiveiden kanssa. Tässä kolmen viikon työrupeamassa vaihdoin osastonhoitajan pyynnöstä yhden toivomani iltavuoron aamuvuoroksi, muuten työvuorolista oli suunnitelmani/toiveeni mukainen.
Minulle toimiva työvuorosuunnittelu on todella iso osa työhyvinvointia ja jaksamista. 3-vuorotyössä saa kyllä elimistönsä ja elämänsä sekaisin, jos antaa työn käydä kaiken muun edellä. Kun voi itse suunnitella omat työvuoronsa, työ asettuu palvelemaan muuta elämää sen sijaan, että koko muu elämä ja vapaa-aika määrittyisi työn mukaan. Näin tahdon omassa elämässäni olevan, ainakin tässä elämänvaiheessa. Onhan työaika kuitenkin vain 1/3 kaikesta ajasta, maksimissaan, joten annetaan sille se 1/3 painoarvoa, maksimissaan. Ammattikorkean opintopsykologi taannoin osuvasti sanoi, että työlle ei pidä antaa enempää kuin mitä työ tekijälleen antaa – muuten uupuu.
Ja kyllä se lämmittää mieltä, kun saa (lähes) täyttä palkkaa tekemästään työstä. Sen jälkeen, kun on tehnyt opintoihin liittyvää hoitoalan harjoittelua tähän mennessä 52 viikkoa ”palkkanaan” opintotuki, niin sairaanhoitoajan palkka 5% täysimääräisestä vähennettynä (epäpätevyyden johdosta) tuntuu ruhtinaallisesta korvaukselta tehdystä työstä :). Motivoi jonkin verran enemmän olla työmaalla se 1/3 ajastaan. Ja vaikka ei paljoa tapahtuisikaan, niin siellä ei ole vaan aikaansa hukkaamassa, kun raha kuitenkin juoksee.
Joulusta:
Joulu sujui rauhallisissa merkeissä työn lomassa, oman rakkaan seurassa. Juhla-ateria syötiin iltavuoron ja hautausmaakävelyn jälkeen aattoyönä, taisipa mennä joulupäivän puolelle. Itse valmistamamme jouluateria koostui peruna-, porkkana- ja lanttulaatikosta, uunilohesta, kermaviilikastikkeesta, italiansalaatista, keitetyistä perunoista, porkkanoista, herneistä ja punajuurista sekä kaupan karjalanpiirakoista ja punaviinistä. Aattoaamu olikin jo aloitettu riisipuurolla ja luumu-rusinasopalla. Kaupasta ostetut saaristolaisleipä, punajuurisalaatti ja kotikalja sekä itse valmistettu luumurahka saivat odottaa vuoroaan joulupäivän lounaalle, koska kaikkea ei aattoyönä yksinkertaisesti mahaan mahtunut.
Jouluaterian jälkeen oli perinteisesti lahjojen avaamisen aika. Lahjapaketeista avautui yksi toisensa jälkeen mitä mielekkäämpiä lahjoja. Mainittakoon esimerkiksi siniset huopatossut, pop-taidekirja ja lahjakortti erä-/retkeilytarvikeliikkeeseen :). Kiitos rakkaat perheenjäsenet ja ystävät ihanista lahjoista! Tunnettepa minut hyvin, kun osaatte kysymättäkin antaa mieleisiä lahjoja!
Joululomalla olen myös ehtinyt nähdä monia niin outoja kuin ilahduttaviakin unia, ja koska herätyskello ei ole ollut sotkemassa heräämisprosessia, olen myös muistanut niistä jotain herättyäni :). 22.12 yönä näin unta, jossa kohtasin kotimatkallani miekkavalaan, suuren rusakon ja vieläpä uljaan sarvipään tien varressa. Laitankin tähän kuvitukseksi Mirko Hanákin näkemyksiä noista unielukoista. Olenpa ennenkin sanonut, että tuo kuvittaja on maalannut sieluni kuvat näkyviin.
25.12 yöllä olin taas vähällä päätyä hoitamaan synnytystä (pitkästä aikaa!), mutta uni kääntyikin siihen, että olin synnyttänyt pojan. Vaaleanpunaisessa synnytysmekossani katsoin häntä rakastuneesti huomaten hänen olevan aivan isänsä näköinen – aivan samanlaiset silmät – ja vastasyntynyt hymyili minulle! Rakas pieni poikamme käsivarsillani sain herätä uuteen aamuun. Totta kai jaoin uneni R:n kanssa herätessäni hänen vierestään, ja uni ilahdutti kyllä häntäkin. Meillä on ollut perheessä usein tapana keskustella näkemistämme unista: ”Miten nukuit? Minkälaista unta näit?”... Se on mielestäni mukava tapa, koska unet ovat iso osa elämää, ja jäsentävät mielenkiintoisella tavalla valve-elämässä koettua ja nähtyä sekä alitajunnassa tapahtunutta. Ylipäätään unille annetaan yhteiskunnassamme yllättävän vähän painoarvoa siihen nähden, miten iso osa elämää ne ovat. Jotkut osaavat unennäköä arvostaa:
Ei ole totta, ei ole totta, että tulimme elämään maan päälle
Nukkuaksemme tulimme, nähdäksemme unia
Kevätruohon lailla sydämemme viheriöi, sydämemme lehdet versovat
Mutta muuten olemme kuin ruusut, kukoistavat, kuihtuvat
- sanonut atsteekki-intiaani
On ollut ihanaa, kun on ollut pakkasta, lunta ja aurinkoa. Maisema on kaunis. Toissapäivänä löysin työmatkallani kultaisen keskitienkin, mutta enpä lähtenyt sitä seuraamaan :)
On ollut ihanaa saada viettää rattoisia lomapäiviä Rakkaan huomassa. Tänään saan hänet takaisin yhden päivän reissultaan, lupasi tulla nukkumaan luokseni, jotta voin kömpiä yövuorosta kotiutuessani hänen kainaloonsa. Huomenna sitten yhdessä rintaliiviostoksille, huh! Odotettavissa pitkä ja hikinen ostosreissu, ennen kuin löytyy a) sopivat b) mukavat c) istuvat d) kauniit e) kohtuuhintaiset rintsikat. Ei taida mies tietää, mihin joutuu, kun lähtee kanssani siihen pyöritykseen, mutta saapahan olla mukana valitsemassa mieleisiä ;) Kriteerit täyttävien rintaliivien löytäminen on niitä vaikeimpia tehtäviä vaatteiden ostossa, myös farkkujen ostaminen kuuluu vaikeimpiin.
Ostamisesta puheen ollen: Bookplussasta saapuneen ilmoituksen perusteella tilaamani kirjat ovat jo matkalla, joten ne saapunevat postitoimistoon alkavalla viikolla. En malta odottaa, että pääsen niiden lukuun!!
P.S. On ollut kiva huomata kävijälaskurista + kommenteista, että blogillani on seuraajia :) Tervetuloa uudelleen!
P.P.S. Vuoropuhelu sallittua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti