Vaihteeksi, kuulumisia - harjoittelusta.
Eli harjoittelun pariin on palattu, jos voisi sanoa,
elektiivisesti. Eilen, kätilöidessäni kahdessa sektiossa peräkkäin kahden eri ohjaajan kanssa, tuli taas hyvin konkreettisesti esille, se, miten monenlaisia (hyviä) tapoja on toteuttaa tätä työtä. Tässä opiskeluvaiheessa alkaa ohjaajien puuttuminenkin joskus jo ärsyttää: sitä tekee tietoisia päätöksiä omassa toiminnassaan eri vaihtoehtoja ja menetelmiä harkiten, ja sitten kun päätyy tekemään sillä parhaaksi katsomallaan ja itselleen sopivimmalla tavalla, niin ohjaajan suusta tuleekin: "Mitä sä NYT teet?" tai "Ei ei ei ei ei" tai "MINÄ teen kyllä yleensä tällä tavalla...". Totta kai tapoja tehdä on monia! Mutta tässä vaiheessa kaipaan jo sitä, että minulle annettaisiin vapautta tehdä omalla tavallani. Enää en niele kaikkia uusia ohjeita mukisematta, vaan annan ohjaajankin kuulla, että valintani on ollut tietoinen: "Teen tämän tällä tavalla, koska..." Totta kai, jos ehdotettu uusi tapa on parempi, voin omaksua sen omaan työskentelyyni, mutta en kyseenalaistamatta. En kyseenalaistamatta.
Vanhempiakin hämmentää se, jos opiskelija ja ohjaaja sanovat eri asioita. Tällaiset tilanteet ovat olleet mielestäni harjoittelussa kiusallisimpia. Ei se, että on erehtynyt tai unohtanut jotain, vaan se, että toimii tietoisesti, ja sitten tekemisiä tai sanomisia tullaan korjaamaan, yleensä jossain mitättömän pienessä asiassa. Ohjaajan silmissä et OSAA, vaikka oikeasti OSAAT monia eri tapoja, ja toteutat niistä itsellesi sopivinta ja toimivimmaksi kokemaasi.
Toinen ohjaajien suuri virhe on se, ettei kerrota, mitä ollaan milloinkin seuraavaksi tekemässä. Jos ohjaaja ei etukäteen tai tilanteessa ohjeista toimintaasi, tulee sellainen olo, että, aha, nyt ohjat on minulla. Ja sitten kun otat ohjat käsiisi, niin edellämainitun kaltaiset tilanteet toistuvat: "Mitä sä NYT teet Ei ei ei ei ei MINÄ teen kyllä yleensä tällä tavalla!" Jos ohjaaja koko ajan kertoisi hieman ennakoiden, mitä seuraavaksi tapahtuu, ja mitä tullaan tekemään niin voisit sitten ennen oppimistilannetta kysyä, että ymmärsinkö nyt ihan oikein, ja minkä takia tehdään niin, vaikka olen aiemmin tottunut tekemään näin jne.. Ja sitten _tilannetta ennakoiden_ luoda siinä hetkessä parhaiten toimivan strategian. Eikä niin, että toisen toiminnan kyseenalaistaminen tai siihen puuttuminen tapahtuu kesken toiminnan! Se on kiusallista kaikille osapuolille: opiskelijalle, ohjaajalle ja vanhemmille.
Eri ohjaajien kanssa toimiessa on se huono puoli, ettei kukaan tunne etukäteen toimintatapojasi tai taitojasi, etkä sinä tunne ohjaajasi toimintatapoja, odotuksia tai vaatimuksia. Hyvä puoli on se, että näkee ja oppii monia toimintatapoja ja käytänteitä, joista voi sitten poimia itselleen ne parhaat puolet, ja jättää huonoksi kokemansa vähemmälle. Hyvin tämän paikan opiskelijavastaava sanoi, kun tästä asiasta keskustelimme, että eihän se helppoa ole, mutta yleensä parasta (oppimis)tulosta ei saavutetaakaan helpoimman kautta. Ja niinhän se on: kehittyminen vaatii ponnistelua. Niin opiskelijalta kuin ammattilaiseltakin.
Raskainta tässä harjoittelussa on ollut juuri vaihtuvien ohjaajien kanssa työskenteleminen. Yhteensä olen hoitanut täällä (sektiot mukaan lukien) 11 synnytystä, ja olen työskennellyt niissä opiskelija-ohjaajaparina yhteensä 9 eri kätilön kanssa... Erilaisia toimintatapoja on siis todella nähty, ja erilaisia ohjeita saatu. Tänään sain kuitenkin hyvää palautetta ripeästä ja reippaasta toiminnasta, vaikka olikin taas uusi ohjaaja. Hän luottikin taitoihini: sanoi, että nyt tehdään minun tavallani :) Ja hyvinhän se sitten menikin.

Vaikka elektiivisen sektion kätilöinnissä ei saakaan oppia alatiesynnytyksen eri vaiheiden hoitamisesta, niin kätilötyön menetelmistä pääsee kuitenkin harjoittaman vastasyntyneen ensihoitoa ja tarkkailua, jälkeisten tarkistamista sekä tietysti leikkauspotilaan (mielestäni leikatun kohdalla on oikeus puhua potilaasta) jälkitarkkailua. Vanhempien huomioiminen ja perheyhteyden tukeminen on myös hyvin tärkeää leikkauksella synnyttäneiden kohdalla. Sektiossa on yksi hyvä puoli, isän kannalta: jos lapsi on hyväkuntoinen,
isä saa nauttia ensikontaktista vauvan kanssa. Yleensähän ensi-ihokontakti on ensisijaisesti äidin etuoikeus. "Sektioisistä" näkee, miten tärkeiksi ja onnellisiksi he kokevat itsensä, kun vauvan ensimmäinen paikka (ensihoitotoimien jälkeen) on hänen sylinsä!
Ruotsinkielisiä synnyttäjiä on kohdalleni osunut vähän: tähän mennessä vasta neljä. Siihen nähden kielitaitoni on kehittynyt kolmessa viikossa huimasti. Ensimmäisellä (ruotsinkielisellä) raportilla ymmärsin lauseen sieltä täältä, nyt ymmärrän yleisesti ottaen kaiken, paitsi lauseen sieltä täältä. Eilen pitämäni ruotsinkielinen raportti meni itsearvioituna melko sujuvasti ja lähtötasoon nähden nopeasti. Olen myös saanut huomata, ettei täällä tarvitse kielen suhteen pingottaa: asiat hoituvat tarvittaessa myös suomeksi. Olen jopa uskaltanut antaa raportin leikkaussalissa ruotsiksi, ottaa heräämössä vastaan ruotsinkielisen raportin ja osallistua ruotsinkielisiin kanslia- ja kahvipöytäkeskusteluihin :)
Tässä taas pieni lista täydentynyttä sanavarastoani:
Läpp- och gomspalt = huuli- ja kitalakihalkio
”lillis” = pikkuinen
Spänstig = jäntevä, hyväkuntoinen
Knarra = narista
Lobig = lohkoinen (istukasta)
Ryggläge, -t = selinmakuu
Lår, -et = reisi
Blodpropp, en –ar = veritulppa
Vid navelplanen = napatasossa
Godartad växt i bröstet = hyvälaatuinen kasvain rinnassa
Mätning, -en, -ar, måttagning, -en = mittaus, mittaukset
Bjudande fosterdel rörlig/ruckbar/fixerad = tarjoutuva osa liikkuvana/liikahtaa/kiinnittyneenä
Över bäckeningången/ i bäckeningången/ i bäckenhålan = lantion yläaukeaman yläpuolella / lantion yläaukeamassa/ lantion loukossa