Reilun kuukauden päässä häämöttävä muutto on mielessä päivittäin. Ja vaatiihan se työtä, osoitteenmuutokset, pakkaaminen, itse muuttorumba... Monta kertaa olen muuttanut, mutten kertaakaan lapsen kanssa. Tässä asiassa kokemus ei tunnu helpottavan, vaan mitä vanhemmaksi tulen, sitä vaikeammalta tuntuu lähteä ja aloittaa "kaikki" alusta.
Koetan muistuttaa itseäni, että pakko ei ole lähteä. Teen sen, jotta perheemme pysyisi yhdessä R:n opintojenkin ajan. Perhe pysyy koossa. Se on nyt prioriteettini.
Tänne jää paljon ystäviä, harrastuksia. Seurusteluaika, raskausaika. Opiskeluaika ja ensimmäiset kokemukseni kätilönä. Myös omat vanhempani ja toiset isovanhemmat jäävät muuton myötä kauemmas. Toisaalta, uudet kuviot ja uudet ihmiset odottavat siellä jossain, josta en niitä osaa vielä hakea. En tiedä mitä odottaa. On vain hypättävä ja luotettava, että joku kantaa, sielläkin
