Drömmar om att föda

Viikonloppu sujui vauhdilla, tai vauhdikasta oli ainakin hereilläoloaika. Viikonloppu meni nimittäin puoliksi nukkuessa, kirjaimellisesti. En kuitenkaan valita valveillaoloajan vähyyttä, sillä olen vaan onnellinen siitä, että olen oppinut nukkumaan. Ehkä minusta vielä joskus on vuorotyöhön? Opintojen aikana olen ehtinyt sitä jo moneen otteeseen epäillä. Pahinta kolmivuorotyössä hoitoalalla ovat iltavuoroa seuraavat aamuvuorot, jolloin työvuorojen väliin jää vain n. 9,5 h sekä yövuorot, joita seuraavat päivät menevät lihaskipujen kourissa haamuillessa.

Lepo tuli kyllä tarpeeseen, koska huomenna alkaa 7-harjoitteluvuoron viikko. Enpä taas hoksannut perjantaina, että olisi jo silloin pitänyt varata kaappiin alkuviikon eväät, sillä lauantain olin poissa kotoa ja itsenäisyyspäivän kunniaksi kaupat ovat tänään kiinni. Huomenna on edessä ns. tuplavuoro eli sairaalassa hurahtaa koko päivä, klo 7-21.30. Kolmivuorotyöntekijänä minulla ei ole mitään kauppojen sunnuntai- tai yöaukioloa vastaan. Päinvastoin, olen vain iloinen, jos jossakin muuallakin palvelusektorilla ei tehdä eroa arki- ja pyhäpäivien välille, ja asioita pääsee hoitamaan silloin kun omilta työajoiltaan joutaa.

Jotkut hurjat hoitotyöntekijät tykkäävät tehdä tuplavuoroja, jotta saisivat yhden vapaapäivän viikkoonsa lisää. Työaikahyvityksiä tuplavuoron tekemisestä ei siis saa, mutta tarvittava viikkotuntimäärä tulee täyteen tiiviimmässä ajassa, jolloin on helpompi järjestää omia menoja työvuorojen välillä. Harjoittelijana voin onneksi lähteä vuorosta aiemmin, jos hommat on hoidossa eikä osastolla ei tapahdu mitään, mihin tarttua. Etuoikeus, jota olen tämän harjoittelun aikana jo pari kertaa hyödyntänyt: kannattaa säästää harjoittelutunteja siihen, kun tapahtuu. Mielenkiinnolla odotan huomista pitkää päivää, mitä kaikkea siihen mahtaakaan mahtua? Toivottavasti monenlaista, koska mikään ei ole töissä tylsempää kuin tyhjänpanttina istuminen.

Näenköhän tänäkin yönä unta synnytysten hoidosta, kuten viime aikoina on tavaksi tullut? Jonkun takia parin viime yön synnytykset eivät tosin ole päätyneet ponnistamisvaiheeseen saakka, vaan ne ovat olleet yhtä tuskaisen pitkää avautumisvaihetta. Huomenna päästään toivottavasti ponnistamaankin, koska ponnistusvaiheen hoito tuntuu minun mielestäni (ainakin tässä vaiheessa opintoja) kaikkein palkitsevimmalta.

Olen muuten vuosien varrella kuullut mitä mielenkiintoisimpia unia synnyttämisestä. Minkälaisia synnytykseen tai synnytysten hoitoon liittyviä unia teillä on ollut?

Har ni någonsin drömt om att föda eller att sköta förlossningar? Hurdana har era drömmar varit?