Eilen oli ensimmäinen sellainen tilanne, että minulle ei muistettu soittaa sairaalalta synnyttäjän saapuessa, ja sekös vasta harmittaa - varsinkin, kun takana on monta päivää turhautumisen tunnetta! Itsekään en eilen tajunnut perään kysellä, vaikka minulla on yleensä ollut tapana varmistaa tilanne vuoron vaihtumisen yhteydessä. Aina ennen ovat kätilöt muistaneet minua informoida. Nyt syytän ja soimaan itseäni! Saanhan suorituksia täydennettyä muuallakin, mutta muuaalta en saa sitä erityisoppia, mitä lähdin täältä hakemaan. Tänne asti, kun olen vaivautunut, niin todellakin haluaisin ottaa kaiken mahdollisen hyödyn irti tästä lyhyestä ajastani täällä.
No, vahingosta viisastuneena aion tänään varmistaa tilanteen niin ilta- kuin yövuoronkin alkaessa. Jotenkin minulla on syyllinen olo "saamattomuudestani", vaikka eihän synnytyksien vähyys ole mitenkään minusta kiinni. Ja opettajan kanssa on jo etukäteen sovittu, että rästiin jäävät tunnit saan korvata kotipaikan sairaalassa ensi syksynä. Mutta jotenkin vaan, toimeettomuus ei ole Tuitun juttu.
Tuittu toivottaa kaunista iltaa kaikille lukijoilleen! Ja joko voisi varovaisesti puhua alkukeväästä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti